Eilinen NLP sessio oli tosi vaikea. Hyvä mieli jäi kaikinpuolin, vaikka kaikki tuntuikin tosi haastavalta. Mulla oli eilen jotenkin tosi raskas päivä muutenkin. Lihaksia särki tuo 5km:n juoksu ja kuntosaliaherrus, stressi tämänhetkisestä perheen taloudesta ja siitä aiheutuneesta riidasta miehen kanssa painoi mieltä, ja kaiken tämän päälle vielä tämä flunssa tekee tuloaan. Päätä särki koko päivän, ja Buranan voimalla minä raahauduin terapeutin tuoliin. Ehkä minulla oli vähän vääränlainen olo- ja tunnetila syvärentoutukseen eilen, ja sen takia kaikki tuntui niin kovin hankalalta. Tai sitten se vaan on todella vaikeaa miettiä kaikkia näitä asioita, ken tietää.

Eilen matkasin syvärentoutuksessa tapaamaan itseäni kaikkien tämän lihavuuden aiheuttaneiden tilanteiden ja tapojen läpi siihen hetkeen kun olin ihan pikkuinen tyttö. Aikaan ennen kuin minua alettiin kiusaamaan ylipainosta ala-asteella. Aikaan, ennen kuin ylipaino millään tavalla vaikutti elämääni. Aikaan, jolloin olin vain vilpittömästi minä ilman mitään yritystä. Oli hassua, kuinka hyvä mieli minulle tuli katsoa tuota pientä tyttöä leikkimässä pihalla vaaleanpunaisessa tuulipuvussaan kova tohina päällä. Melkein liikutuin ajatuksesta mennä halaamaan tuota tyttöä ja kuiskaamaan hänelle, että sinä pystyt ihan mihin vaan jos vain tarpeeksi sitä haluat!

Haasteet tulivatkin sitten, kun oli aika matkata tapaamaan itseäni 10 vuoden kuluttua. Minä en saanut mieleeni minkäänlaista ihmistä, en lihavaa, en laihaa - pelkän hahmon. Siitä hahmosta en ottanut selvää onko hän lihava vai laiha, onko hän iloinen vai surullinen, se oli vain pelkkä hahmo. Pelottavaa jollakin tavalla. Olen nyt eilisestä asti miettinyt, mitä tämä mahtoi tarkoittaa. Johtuuko se vaan siitä, että en osaa kuvitella itseäni muun laisena kuin nyt olen? Vai johtuuko se siitä, etten ole sisäistänyt ajatusta siitä, että tällä kertaa tästä muutoksesta tulee pysyvä? Olenhan niin monta kertaa tämän muutoksen yrittänyt tehdä, ja silti epäonnistunut. Jonain päivänä haluan olla niin itsevarma, että voin kuvitella itseni 10 vuoden kuluttua, normaalipainoisena ja tyytyväisenä itseeni! Mutta ihan selvästi se vaatii aikaa ja asiaan paneutumista.

Hieman mietteliäänä jätän teidätkin pohtimaan näitä, ja kirjoittelen sitten aiheesta lisää, kunhan saan vähän selkoa tähän omaan pääkoppaani. Sain terapeutiltani nipun luettavaa aiheeseen liittyen, niitä lukiessa meneekin mukavasti tämä ilta. Lainaan tässä vielä hänen sanojaan, uskon, että ne sopivat teille ihan jokaiselle, jotka taistelevat samojen asioiden kanssa kuin minäkin:

Tee jokainen päivä tietoisesti, läsnäolevana tässä hetkessä valintoja, päämäärät ja unelmat selkeinä, kaukovalot ja kaukonäköisyys ystävänäsi, ollen innostunut ja tyytyväinen osa-tavoitteiden saavuttamisesta, löytäen uusia, myönteisiä tapoja helliä, palkita, lohduttaa ja tsempata itseäsi ruuan sijaan. Tiedosta myös, että kaikki on mahdollista ja se mihin keskityt oikeasti lisääntyy. Kun muutat suhtautumistasi entisestään asioihin asiat muuttuvat, niin se vain menee. Ajattele myös, että olet arvokas, ansaitset tämän, muutoksen!