Heipparallaa kaikille ihanille kanssasisarilleni (ja muuten vaan tänne eksyneille)!

Eilen oli ensimmäinen punnitus, ja kyllä meinasi tädillä mennä pasmat sekaisin! Hyppäsin vaa'alle 9 päivän soppakuurin jälkeen (joista parina päivänä kyllä vähän repsahdin salaattiastialle), ja luvut olivat varsin kannustavat!!! Reilussa viikossa oli vaaka humahtanut alaspäin kokonaista 4,4kg!?!?!? Ihan mieletöntä, ja vähän jo epätodellistakin!! Kyllähän siitä varmasti suuri osa on ollut turvotusta ja nestettä, kun olen juuri ennen tämän aloittamista ollut Egyptissä löhölomalla ja tankannut siellä ihan tunteella... Mutta uskotte varmaan, että tuo tsemppaa ihan tosissaan jatkamaan keittojen lipitystä!!! Hipheiii!!!

Ryhmässä puhuttiin tulevaisuuden suunnittelusta niin syömisten kuin tavoitteidenkin osalta, ja niiden tärkeydestä. Ohjaaja hyvin painosti sitä, että tämä elämäntapamuutos on kuin projekti, johon tarvitaan strategia. Ja siihen strategiaan kuuluu tarkka suunnittelu ja tavoitteiden asettelu, plus edistymisen seuraaminen. Olen liiketoiminta-alalla itse töissä, joten kaikki tämä terminologia oli minulle tuttua ja hyvin järkeenkäypää. Tähän liittyen ohjaaja heitti meille pohdittavaksi seuraavaa ruokapäiväkirjoista: ovatko ne todella tarpeellisia tämän strategian toteutumisen edistämiseen? Kuinka monessa projektissa seurataan menneisyyttä niin tarkasti kuin moni painonpudottaja seuraa ruokapäiväkirjoissaan? Eikö olisi tärkeämpää miettiä tulevaisuuden tekemisiä ja seurata niitä?

Tähän liittyen hän antoi meille läksyksi tehdä tarkka toimintasuunnitelma seuraavalle viikolle. Minun osaltani tähän ei tarvitse syömisiä miettiä, ainoastaan ruoka-ajat ja liikunnat. Mutta niiden, jotka jo "tasapainottelevat", tulee myös suunnitella tarkkaan ruokalistansa seuraavalle viikolle, ja seurata sen toteutumista. Tämä tietysti tuottaa ongelmia niille, jotka työsä puolesta eivät pysty tarkkaan ajoittamaan ruokailujaan, saatika suunnittelemaan mitä syövät. Mutta eiköhän kaikkeen löydy joku ratkaisu?

Minun suunnitelmani näyttäköön tältä:

Ensi viikolla sitten mietintöjä siitä kuinka "helppoa" tämän strategian toteutus onkaan... Hmm...