Olipas tänään ankea astua ulos ovesta, kun minua tervehti 5cm kerros "tuoretta" jo loskaantunutta lunta. Sitä oli jo niiiiin tottunut aurinkoon ja keväiseen keliin, että tämä lits-läts loska ei kyllä yhtään piristänyt aamuani. Onneksi tajusin kaivaa kaapista vanhat punaiset jalkojeni ystävät:

Ei minulla oikein ollut tänne mitään itse asiaa, mutta jotenkin oli vaan pakko poiketa jotain kirjoittamaan, niitä näitä kai tässä taas pohditaan. On tämä jollain tavoin addiktoivaa tänne kirjoittelu, kun siitä saa hyvää mieltä ja muutenkin saa antaa ajatuksen virrata! 

Eilen tosiaan mentiin ystäväni kanssa lenkille. Hän vähän jo ehdotteli, että hei mitä jos ei mentäiskään, kun hänen selkänsä taas vihoitteli. Mutta kun hän sitten vakuutti, että kävely voisi tehdä sille hyvää, niin lähdimme kuitenkin. Päätimme tehdä vain ihan pikkulenkin, joka sitten kuitenkin venyi yli tunnin mittaiseksi, ja matkaakin tuli melkein 6km (ja kaloreita kului yhteensä 500kcal!)! On se kumma, kun juttu luistaa, niin aika ja kävelty matka vaan hurahtaa huomaamatta! Okei, pitää myöntää, että jouduimme myös vähän sivupoluille.. Nimittäin kävelyreittimme varrella on ihana puutarhaliike, josta kävin nappaamassa jokavuotisen parvekepuutarhani "aloituspaketin", aka siemenet ja idätysmultaa. 

Joskus tulevaisuudessa haaveilen siitä, että minulla olisi vähän omaa pihaa, johon voisin laittaa pienen kasvihuoneen, jossa voisin viljellä kaikkea ihanaa.. Kasvattaisin siellä kaikki salaattini ja vihannekseni ja....

*pysähtyy haaveilemaan..*

Mutta näin kaupunkilaisena kerrostaloasukkina olen joutunut tyytymään parvekepuutarhaan. Siellä minulla on kesällä kymmeniä tomaatteja ja chilejä nauttimassa auringosta, ja niin meinaan tänäkin vuonna tehdä! Chilithän ovat monivuotisia, ja yritin säilyttää elossa viimekesäiset chilini, ainoastaan kolme niistä selvisi tästä kylmästä ja pimeästä talvesta. Nyt kun on kevätaurinko alkanut paistaa, niin kaikissa kolmessa oksassa on jo paljon chilin kukkaa, ja yksi chili on jo kasvamassa kovaa vauhtia!! Ihanaa!! Kohta saadaan taas "omaa satoa"!!

Mutta siis, eilen sain siemeniä vihdoin hankittua, ja ryhdyin heti lenkiltä päästyäni kaivamaan idätysastioita ja istuttelemaan siemeniä!! Nyt laitoin itämään sitruunachiliä, oranssia chiliä (siemenet nappasin oranssista, jääkaapissa olevasta, kaupasta ostetusta chilistä), punaista pientä chiliä, amppelitomaattia ja pensastomaattia. Minun kotonani kevään merkki on se, kun chilit/tomaatit alkavat itää ja pienet hennot vihreät varret alkavat pilkistää mullan joukosta!! Sitä odotellessa! :)

Jaahas, takaisin itse asiaan, hetkeksi. Tänään meinasin mennä taas vatsa-peppu tunnille töiden jälkeen, ja huomenaamulla on sitten vuorossa gym circuit. Toi circuit oli mun lempitunti vielä silloin pari vuotta sitten kun viimeksi olen säännöllisesti käynyt salillani. Tuo tunti kuului jokaiseen lauantaiaamuun, yhtälailla kun jollekin kuuluu jomottava krapula. Minulle tuli se krapula ja paha mieli vain jos jouduin jostain syystä missaamaan tuon tunnin. Nyt meinaankin taas alkaa ko tunnin vakkariasiakkaaksi! Se on ihana, kun se on heti aamusta, niin tietää sitten jo tehneensä päivän liikuntasuoritukset kun pääsee pois. Ja on vielä koko päivä aikaa tehdä ihan mitä vaan!

Noh, huomenna minulla onkin sitten se murheenkryyni (laihdutusta ajatellen). Menemme ystäväni 30v synttäreitä juhlistamaan meksikolaisravintolaan. Alunperin tilaisuuden piti olla italialaisessa, jossa olisi ollut varmaan enemmän kevyitä vaihtoehtoja, mutta nyt pitää tyytyä siis meksikolaisruokaan. Sehän on minun yksi lempiruoistani (paljon mausteita ja tulisuutta), joten senkin vuoksi pelottaa ko ravinteliin meno. Nyt pitääkin ottaa paikan ruokalista syyniin oikein kunnolla, että mitä siellä voisi syödä, joka olisi edes vähän kevyempää.. 

Niin ja toinen murheenkryyni on sitten heti sunnuntaina, nimittäin ne pari viikkoa sitten peruuntuneet mieheni siskonpojan synttärit. Miten sitä osaa olla pois herkkupöydästä ja pidättäytyä teessä. Pitää joku toimintasuunnitelma tehdä taas.. 

Jaahas, kai se olisi taas palattava sorvin ääreen, tulihan tässä taas vuodatettua! Ihanaa viikonloppua ja tsemppiä kaikille kanssasisarilleni ja muillekin, jotka tänne eksyvät!