Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.09.2011 - 18:17

Täällä ollaan vielä, joskin edelleen tuhdissa kunnossa ja samoissa lukemissa kun edellisissäkin postauksissa. Motivaatio on edelleen omilla reissuillaan, en ole sitä tavoittanut. Huomenna on tasan 1 vuosi häihin, tulisikohan motivaatio huomenna mukaan juhlimaan..?

Kuten joskus ihan blogin alussa kerroin, vanha Xtravaganza "keskukseni" kuntosalillani lopetti. Tosin se lopetti toimintansa vasta sen jälkeen kun olin itse saanut oman Xtra-kuurini käytyä. Noh kilojen tultua takaisin aloitin homman uudelleen helmikuun alussa lähimmässä Xtravaganza -keskuksessani. Tällä kertaa, kuten hyvin tiedätte, kaikki ei mennyt ihan putkeen kun sopat yökötti aika pahasti, ja ne muutamat laihdutetut kilot ovat tulleet valon nopeudella takaisin. 

Sopimusta olisi ollut vielä puolisen vuotta jälkellä, ja keräsin taas intoa lähteä rumbaan hetkeksi uudestaan mukaan. Idioottimaistahan se olisi ollut, kyllähän nyt jo kahden tappokuurin käyneenä pitäisi tajuta, että homma ei toimi. Mutta ajatus oli kuitenkin taustalla. Lähinnä, että olisin saanut painonpudotuksen vauhtiin.

Viime viikolla tuli sitten kirje, että Xtravaganza-keskukseni on lopettanut Xtra ohjelman, ja sitä myötä siirtyy uuteen "aikakauteen". Nyt he ottavat tuotteekseen Easy-diet tuotteet ja tuovat ohjelmistoon jumppia sun muita. Aika jännä, että nuo Xtravaganzaa tarjoavat paikat lopettavat yksi toisensa jälkeen? Ovat vissiin huomanneet, että homma ei kovin hyvin toimi? 

Uuteen ohjelmaan en meinaa mennä mukaan, jos haluan Easy-diet tuotteita syödä, niin niitä saa apteekista ja omalta kuntosaliltani. Miksi ihmeessä maksaisin vielä ylimääräistä kuukausimaksua, en näe tuossa mitään etuja. Ja muutenkin, kun ei nuo korvikkeet saa minun korvien väliäni muutettua, niin miksi ihmeessä niitä söisin.. Pitää nyt vaan tehdä pieniä muutoksia ja ihan tosissaan kaivautua tuonne pään sisään ja saada ajatukset mukaan tähän terveellisempään eloon. 

Minä pystyn, jos tarpeeksi yritän. Minä pystyn, kun tarpeeksi haluan.

28.03.2011 - 09:39

Ei voi olla totta!!!! Just kun eilen ihailin, että tiet alkavat vihdoin kuivua, niin tuo pentele pukkaa lisää lunta?!!? Mä en ala!!! Mä haluun jo päästä treenaamaan juoksua tuonne ulos!!! Ja loskassa en lampsi, sehän on selvää... Hittolainen.

Olin tosiaan loppuviikosta sairauslomalla, torstaina oli ihan todella lentsuinen ja vähän kuumeinen olo ja sitten perjantaina pidin kuumeetonta päivää kotona. Periaatteessa oli ihanaa saada huilia ja levätä, mutta ihan kamalat morkkikset oli kuiteski kun ei päässyt liikkumaan. Ja sit vielä kun on tottunut siihen, et sairastaessa voi puputtaa kaikkea hyvää ("lohdutukseksi"), niin kyllä tuntui kipeänä olo entistä ankeammalta. Onneksi en pahasti ainakaan sortunut mässäilemään!

Mulla on melkeen se periaate, et jos haluan välttää herkkujen syömistä, niin niitä EI SAA ostaa meille kotiin. Ei edes mitään vierasvaroja. Jos mä tiedän että pakkasessa on jotain hyvää, niin kyllä mä sen sieltä löydän. Tai jos kaapissa on karkkia tms, niin helpostihan ne sieltä löytyvät ja salaa tulevat syödyksi. Miksi ihminen on näin heikko?!

Viikonlopun ruokailut menivät mielestäni hyvin, ja lävin liikkumassakin kun flunssa tuntui kadonneen. Silti vaaka näyttää samoja lukemia kuin viikko sitten. Mistä lie voi johtua, en tiedä...

Tässä esimerkkinä eilinen ruokalista:

  • 11:00 aamiainen: keitetty kananmuna, 2 palaa siemenrieskaa jossa saunapalvikinkkua, tomaattia ja avokadoa päällä
  • 15:00 "välipala": kaksi pientä palaa 70% suklaata
  • 16:00 "Lounas": Fetasalaatti, jossa salaattia, 10% fetaa, kurkkua, tomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja (+avokado-oliiviöljyä ja balsamicoa kastikkeeksi)
  • 18:00 Välipala: Pieni kourallinen cashew pähkinöitä
  • 21:00 Iltapala: 1,5dl rahkaa 0,3%, 2dl pakastemarjoja (vadelmaa, herukoita, mansikoita) ja pieni lusikallinen pellavansiemenrouhetta.

Vähän syömiset ajoittuivat epätasaisesti, kun kevätaikaan siirtyminen myöhästytti meidän aamua, ja sitten kävin mun Naisten Kymppi -porukan kanssa juoksutreeneissä päivällä. Mielestäni tuo näyttää kuitenkin suht tasapainoiselta ruokien suhteen, en tiedä miksi paino näyttää nousevan? Onko tuossa nyt sitten liikaa rasvaa ja liian vähän proteiineja, en tiedä. Äh, on tämä syöminen niin vaikeaa.

Viikonlopun liikunnat onneksi vähän kompensoivat noita sairauspäiviä: kävin lauantaina circuit tunnilla ja sunnuntaina oltiin tosiaan juoksutreeneissä. Circuit tuntui tosi rankalta, ei liene ihme, kun oli kaksi päivää vaan löhönnyt sohvalla, ja oli vielä vähän vissiin puolikuntoinen. Sykemittari näytti, että 45min tunnilla olin saanut n. 400kcal kulumaan, jess!!!

Eilinen juoksutreeni olikin sitten tehokas: oltiin juoksuradalla, ja hölkyttelin taas 5km ja kaloreita kului 650!! Juoksuradalla on selvästi mukavampi mennä kun juoksumatolla, ainakin vähäsen maisema vaihtuu! Ainoa huono puoli oli, että treenikaverini juoksee lujempaa kun minä, ja tuntui että hänen tahdissaan mun sykkeet nousi liian koviksi. Hän veti onneksi muutaman kierroksen reipasta kävelyä, joka oli minulle sopiva hölkyttelytahti! Olen ymmärtänyt, että pitemmän matkan juoksussa semmoinen keskisyke 140-155 on sopiva jotta jaksaa juosta pitempään. Heti kun mentiin kaverin tahtia, niin mun sykkeet nousi yli 160, ja tuntui heti tosi rankalta. Onneksi tuo juoksukunto kasvaa nopeasti, kun treenaa säännöllisesti! Seuraavan kerran taidan mennä itsekseni, ja ottaa jotain hyvää juoksumusaa matkaan ja hölyttelen just sitä vauhtia kun minulle sopii! Ja kunhan nuo lumet ja jäät ja loskat sulaa niin avot, minä treenaan siellä!!

Meillä olisi tänään taas Xtravaganza tapaaminen, mutta en taaskaan pääse kun joudun olemaan lapsenvahtina. Harmittaa ihan pirusti, kun on taas jäänyt monta tapaamista välistä. Ensi viikolla menen ihan varmasti, oli mikä oli! Punnituksenkin joutunen käymään vasta huomenna, kun tänään pitää kiirehtiä suoraan kotiin. Saas nähdä onko paino pudonnut yhtikäs mihinkään.. Nyt ainakin tuntuu, että se on jumahtanut paikoilleen, ja sehän se ottaa pattiin.

Aurinkoista ja tsempintäyteistä viikkoa kaikille!! 

17.03.2011 - 12:36

Aaargh. Taas. Tällä kertaa tämä sen vuoksi, kun en ehdi. En ole ehtinyt. Koko viikon olen ollut menossa, ja kaikki (liikkuminen) on jäänyt rempalleen. Tarkoitus oli maanantaina lähteä lenkille, mutta jouduinkin lapsenvahdiksi ja olin jumissa kotona. Tiistaina olin siellä terapeutilla, ja en sen jälkeen enää jaksanut lähteä. Kävin minä äkkiseltään kaverin rottasia ruokkimasta, mutta ei siitä kävelylenkkiä tullut kun jotain 3km - sitä ei varmaankaan lasketa. Eilen olin ystäväni luona, josta piti sitten rientää jumpalle, mutta arvatkaas pääsinkö minä juoruiltaini mihinkään? 

Tänään on kampaaja, jonka jälkeen on PAKKO päästä liikkeelle. Pelottaa, että jos en saa itseäni nyt liikkumaan, niin sitten se liikunnan aloittaminen taas tulee vaikeammaksi ja vaikeammaksi.. Niin kävi silloin toissa kesänä, kun oli koko ajan menossa ja sitten se urheilu jäi totaalisesti. Tämän viikon liikuntatavoite jää kyllä pahasti saavuttamatta, kun huomenna mennään teatteriin, ja en silloinkaan taas ehdi. Ja kun ei oikein aamullakaan jaksa lähteä ennen työpäivää? Pitää kokeilla jos saisi itsensä revittyä aamusta ylös ja sauvakävelylle tai salille... Mutta pahoin pelkään.

Miten se on niin vaikeaa saada liikuntaa aikataulutettua elämään? Kun koko ajan on muuta menoa? Ensi viikkokin näyttää aika railakkaalta, on työpaikan tiimi-iltaa, ystävän polttarisuunnittelua, suggestioterapiaa...

Tuo työpaikan tiimi-ilta ahdistaa jo valmiiksi: menemme kiinalaiseen ravintolaan syömään... Mitä sitä osaa sieltä listalta valita, kun riisit ja nuudelit ovat niin olennainen osa noita kiinalaisia ruokia? Voisihan sitä syödä vaan niitä kastikkeita, mutta kun.... Oisko teillä jotain ideoita/ vinkkejä?

Sain muuten tavoitehameen korjattuna takaisin, kun siitä meni se vetoketju rikki. Olipas ihanaa kun hame sujahti päälle vaan! Yritän ehtiä/ muistaa ottaa kuvan siitä nyt kun se on suht sopiva, voin taas laittaa tänne vähän vertailukohdetta! 

Aamupaino näytti tänään 93,1kg, mikä on pienin aamuluku tässä projektissa! Odotan jo innolla maanantaita, jotta pääsen puntariin taas Xtravaganza keskukseen! Toivon, että olisi tässä parissa viikossa ainakin se pari kiloa pudonnut. Harmittaa vähän että en "ehtinyt" tällä viikolla puntariin. Xtra tapaaminen olisi taas tiistaina, mutta en pääse sinne kun menen taas tapaamaan sitä terapeuttia. Kyllä mä uskon (tai toivon), että tuo terapiakäynti on tehokkaampaa tukea tähän laihduttamiseen kun mitä siellä ryhmässä puhutaan - mutta olisipa kiva päästä molempiin. Taas tulemme kohtaan, "mutta kun ei ehdi". 

Onko nämä nyt sitten kaikki (tiedostamattomia) tekosyitä liikunnan karttamiseksi vai vaan huonoa organisointia ja ajanhallintaa? Vai onko se vaan uudesta laihtumisen tuomasta energiasta, että sopii paljon menoa itselleen? Noh, oli kumpi oli, pakko se on saada nyt järjestettyä aikaa liikkumiselle ennenkuin on liian myöhäistä! 

Aurinkoista torstaita kaikille ihanille kanssasisarille! :)

 

08.03.2011 - 10:10

 Hyvää naistenpäivää kaikille ihanille kanssasisarilleni, ja muillekin, jotka tänne eksyvät! :)

Kuten otsikko jo vähän vihjaa, kevät on tulossa!!! Vaikkakin aurinko ei meille täällä PK seudulla tänään paistakaan, niin ihanat lintuset ovat jo tulleet laulamaan meille kevään tuloa!! Olipas ihanaa herätä aamulla, kun pihalta kuului raikas "titityy" lirkutus!! Ihan oli paikko huokaista, että kyllä se vissiin tämä piiiiiitkä talvi alkaa olla voitettu!!!

Viikonloppu ei kyllä syöminkien puolesta mennyt hyvin, ei musta enää taida olla tolle Xtravaganzan täysvauhdille.. Tuntuu, että nyt kun olen saanut pahimman pöhötyksen pois, niin voin alkaa jo pikkuhiljaa lisäämään vähän ruokaa tuonne pussien sekaan ja ryhtyä puolivauhdille. Oonhan mä tässä jo yli 4vkoa sitä vetänytkin, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Toisaalta houkuttelisi jatkaa, kun tuloksia tulee niin nopeaan, mutta ei se oikein tunnu enää järkevältä. Nimittäin nyt kun olen välillä "sortunut" syömään jotain, poden ihan järjettömän huonoa omaatuntoa, ja sitten tulee sellainen olo, että pitää rankaista itseään. Ja sehän ei ole tän homman ydin ollenkaan. Tämän kuurin ei kuuluisi olla rangaistus, vaan oppimisjakso, jossa pitäisi opetella uusia asenteita syömistä ja ruokaa kohtaan ja yrittää oppia pois vanhoista tavoista. Tämän pitäisi olla iloinen matka, eikä piina ja rangaistus. Mutta mites ton asenteen nyt ihan tosissaan muutat? Onneks tänään on taas Xtra tapaaminen, jos vaikka ehtisi vaihtaa pari sanaa meidän konsultin kanssa...

Vaikka viikonloppuna tulikin vähän närpittyä ruokaa, niin tänään aamupaino näytti ensimmäistä kertaa alle 94kg (JEE)!!! Vaikka mä pidän tätä ma/ti virallisena punnituspäivänä, kun käyn punnaamassa itseni Tanitalla (kehonkoostumusvaa'alla Xtravaganza keskuksessa), niin punnitsen itseäni melkein joka aamu heti herättyäni. Siinä vähän näkee miten paino heittelee pitkin viikkoa. Ainahan olisi tärkeää, että punnitus tehtäisiin samaan aikaan, niin siitä saisi hyvän vertailukelpoisen tuloksen. Minä ainakin olen huomannut, että aamu- ja iltapaino voivat heitellä 1-3kg!!

Noh, tänään on taas sitten tuomion päivä, kun astun vaa'alle kaiken tämän repsahtelun jälkeen.. Paljoa en odota, mutta toivon kovasti, että se näyttäisi ainakin miinusta... Tavoitteenahan minulla olisi ollut se 1,5kg, mutta epäilen, että se tulee toteutumaan.. Saas nähdä, vähän jo jänskättää.

Liikkumisia olen hoitanut ihan kunnialla sitten viime postauksen:

  • Pe Vatsa-peppu 60min (n. 400kcal kulutettu)
  • Su Kävelyä 5,75km (1,05h/ 500kcal kulutettu)
  • Ma vatsa-peppu 45min (n. 350kcal kulutettu)

Eli hyvin olen kuitenkin pysytellyt tällä "liikuntaa vähintään 3krt/ viikko" konseptilla! Nyt jo huomaa kuinka askel kevenee, ja odottelen jo kovaa, että jaksaisin vatsa-peppu tunnilla ottaa painot käyttöön!! Siellä käytetään nilkka- ja käsipainoja tehokkaasti, mutta omat lihakseni eivät kyllä vielä jaksa niiden kanssa yhtään mitään. Joten olen suosiolla jättänyt nilkkapainot veks kokonaan.. Mutta seurataan edistystä, josko tässä jo muutaman viikon sisällä jaksaisi ne painotkin ottaa käyttöön!!

Juoksutreeni ei sinänsä ole vielä edistynyt, ei oikein vielä ole juoksukelit. Juoksumattoa meinasin tänään vähän taas kokeilla, jos ehdin siellä keskuksessa hetken aikaa treenata! Mutta kuten omakin järkeni sanoo, niin ei kannata (vissiin?) alkaa kylmiltään tekemään juoksutreenejä, jos peruskunto on ihan ruvella.. Sanokaa nyt jotkut juoksua harrastavat, että mikä teidän mielipiteenne on? Ainakin olen ymmärtänyt, että keskivartalon lihaskunnon tulisi olla ok juoksua tukemaan. Niin ja jos joku juoksija tänne osuu, niin suositelkaas, misät mun kannattaisi lähteä etsimään kunnollisia juoksukenkiä!? Sellaisia, joihin mitataan mun jalka ja katsotaan että ne on ihan just nappiinsa!

Olisipa ihanaa heittää tähän joku ihana kevätkuva, mutta ei mulla taida oikein olla mitään kivaa kuvaa.. Paitsi tämä näpsis katista, joka nauttii täysin voimin kevätauringosta! 

01.03.2011 - 10:30

 Noniin, se tuli sitten eilen 4 viikkoa täyteen Xtravaganzan täysvauhtia, jos ei lasketa muutamaa repsahdusta/ lipsahdusta. Ja 4 viikon tulos kaikin puolin tyydyttävä: -8,3kg!!! Olisin salaa tietty toivonut, että olisi lähennelty 10kg:n rajaa, mutta itsepähän sössin tuon tavoitteen sortumalla juopottelemaan ja mässäilemään. Mutta, tästä on loistava jatkaa eteenpäin: HYVÄ MINÄ!!!! Tehoviikko toimi, eli ilman repsahduksia ja paljon urheilua tuotti toivotun tuloksen, painoa lähti vajaassa viikossa 2,2kg!! Ja läskiä lähti kehonkoostumusvaa'an mukaan 2,6kg!!! JEEEE!! 

Tässä vielä muita muutoksia viime viikolta (vaa'an mukaan):

  • Fat%: 46 -> 44,4 
  • Fat mass: 45,4 -> 42,8kg 
  • Lihasmassa: 50,5kg -> 50,9kg 
  • Nesteet: 39,5% -> 40,5% 
  • BMI: 34,5 -> 33,8 
  • Degree of Obesity: 57% -> 53,5%  

Aamulla laitoin (ne kuuluisat) mustat suorat housut jalkaani, ja tänään ensimmäistä kertaa aikoihin ne tuntuivat sopivilta. Oli jotenkin vaikeaa kuvitella, että nämä housut vaativat yli 8kg:n pudotuksen jo pelkästään siihen että ne mahtuisivat päälleni kunnolla ilman kiristävää tunnetta. Oli ne kyllä aika tiukat kuukausi sitten: taskut olivat muodottomat, ja maha tursusi vyötärön yli tehokkaasti. Nyt housut istuvat nätisti (tai siis niin nätisti kun hieman kulahtaneet mustat suorat housut voivat istua), ilman että mikään pullottaa! Nyt odotan kovasti, että housut alkavat roikkua päälläni, jotta pääsen näistä eroon! Ja sitten otan pian hommakseni mahtua mun seuraavaan tavoitevaatteeseen, eli niihin koon 44 mustiin housuihin, joista tuossa männäpostauksessa mainitsin.

Tämänhetkinen tavoitevaate on vieläkin työn alla. Nyt se menee jo vähemmän työläästi kiinni, ja ei kiristä enää niin että saumat paukkuu.. Mutta kireä se on vieläkin. Eli pitää odottaa varmaan vielä viikko ennenkun sen saa oikeasti käyttöön. Kyllä mä vähän toivoin, että se olisi jo nyt ollut hyvä, mutta ei ehkä ihan vielä.. Tässä vähän seurantaa:

Tuossa alemmassa kuvaparissa ei kyllä näy juuri mitään eroa, mutta ainakin hame tuntuu jo vähemmän tiukalta! Ensi viikolla sitten toivottavasti näyttää paremmalta!

Tänään taas uimaan, josko sitä jaksaisi 1,5km molskia! Ja huomenna sitten lenkille!

Ihanaa nyt on maaliskuu ja kevät tulee!!! JEEE!! Ihanaa ja tuloksekasta maaliskuuta kaikille kanssasisarilleni!!!

27.02.2011 - 18:47

 Ähh, nyt alkaa paljastua nämä ketoosilaihduttamisen huonot puolet.... Ketoosi syntyy, kun vähentää ravinnon hiilihydraatit minimiin, ja elimistö alkaa polttaa ylimääräistä rasvaa hiilihydraattien sijasta. Tämä xtravaganzan "täysvauhti" -jakso (3 pussikeittoa päivässä) perustuu suurelta osalta juuri ketoosiin, jolloin paino putoaa nopeasti ja näläntunne katoaa. Ketoosista ja xtravaganzasta voi lukea lisempää Xtravaganzan sivulta ja wikipediasta.

Niin mutta siis joo, nämä huonot puolet ovat nyt korostuneet tässä männäviikolla: hengitys haisee ihan kamalalta ja hien haju on pöyristyttävä. Ne ovat ihan luonnollisia oireita, joista ei pitäisi kauhistua, mutta kun se on vaan niiiiin noloa... Pakko olla suusuihke koko ajan mukana, kun muuten ei kehtaa jutella kenenkään kanssa. Aamuisin tuntuu ihan siltä, että joku olisi päästänyt tarpeensa mun suuhun yön aikana. Perjantaina jumpassa yritin siirtyä pois muitten ihmisten läheltä, kun huomasin oman löyhkäni paidan läpi. TOOOOSI noloa haista oksettavan pahalta jumpissa... Kun pystyisi kailottamaan kaikille, et hei, en mä normaalisti haise näin pahalta! Mutta kun ei oikein kehtaa, niin pitää vaan kärsiä...

Hyviä puolia tässä on sitten monia, paino putoaa nopeasti, energiaa tuntuu riittävän vaikka mihin, ja uni maistuu paljon paremmin! Toki runsaan vedenjuonnin takia joutuu yöllä herätä vessaan, mutta uni tulee kyllä nopeasti takaisin. Ehkäpä nuo hajuefektit ovat kestämisen arvoisia, kun tämä on vaan lyhyt jakso. Onko teillä muilla ollut samoja ongelmia? Minua ainakin nolottaa ihan älyttömästi...

Tässä vielä liikuntayhteenvetoa tältä viikolta, oon aika ylpeä aikaansaannoksistani:

  • MA: zumba/ juoksumatto/ body pump 1h
  • TI: Kävelylenkki 1,5h
  • TO: uinti 1200m 45min
  • PE: Vatsa-peppu tunti ja 20min juoksumatolla 1h 20min
  • SU: 1,5h sauvakävely 1,5h

Kaloreita on kulunut reilusti, yli 3000 kcal!! Tarkkoja määriä en nyt jaksa laskea, tämän päiväinen sauval´kävelyreissu kulutti yli 1000kcal sykemittarin mukaan, ja keskisyke oli 155! Olo oli kyllä ihan kuitti reissun jlk, ja en tiedä miten jaksan juosta parin kk:n kuluttua 10km, mutta tästä se lähtee!!! Ensin peruskunto kohdalleen, ja sitten alkaa juoksutreenit tosissaan! Juoksumatolla olen jaksanut mennä vain parisataa metriä kerrallaan juoksuaskelin, mutta tavoitteena on muutaman viikon sisällä pystyä parempiin tuloksiin jo! JEEE

Ihana keväisen tuntuinen sunnuntai takana, ja huomenna sitten punnitukseen! Jänskättää jo vähän että miten tää tsemppiviikko on kulunut! Seuraavassa postauksessa sitten tuoreimmat kuvat tavoitehameesta ja viimeisimmät punnitustulokset! Niitä odotellessa, ihanaa sunnuntai-illan jatkoa ihanille tsemppaajilleni!

23.02.2011 - 08:47

 Olin eilen sitten puntarissa, ja ONNEKSI paino oli vähän mennyt alas, vaikkakin vaan sen 700g. Jankutan itselleni, että sehän on huisa pudotus, mutta silti en osaa olla tyytyväinen. Mun päässä on kyläl jotain pahasti vialla, kun en osaa nauttia näistä tuloksista, vaan pitäisi saada kaikkihetinyt. Ja kyllähän mä tiesin, että ei sitä pudotusta ole voinut niin paljoa tulla viikonlopun jäljiltä, mutta silti. AAAARGH. Mutta siis joo, jatkan itselleni hokemista, että melkeen kidon pudotus viikossa ON HYVÄ SUORITUS!!

Tässä on Tanitan (=kehonkoostumusvaaka, jos joku ei tiennyt) lukuja verrattuna edellisviikkoon:

  • Paino -0,7kg
  • Rasvapros. -1%
  • Rasvaa -1,3kg
  • Lihasmassa +0,6kg
  • Neste +0,2kg
  • Elinten ympärillä oleva rasvamäärä nyt 9 (en tiedä asteikkoa, mutta viime viikolla se oli vielä 10)
  • BMI 34,5 (viime viikolla: 34,8)

Eli käytännössä vaikka painoa on pudonnut "vain" 700g, niin rasvaa on lähtenyt 1,3kg, ja lihaksiin tullut painoa lisää 600g!!!! Tämä on kaikki tulosta liikunnasta, eli oikealla suunnalla ollaan! Odotan jo innolla ensi viikkoa, että mitä mahtaa vaaka sitten sanoa! :) Koska nyt tosiaan päätin, että EN LIPSU pusseilusta, EN KERTAAKAAN! 

Ainoa harmitus on, että meillä on miehen siskonpojan 5v synttärit sunnuntaina, ja siellä on kaikki mahdolliset houkutukset tarjolla... Taidan ottaa itselleni pullon kokis zeroa mukaan, olkoon se minun makea herkkuni sille päivälle! Katsotaan pysyykö tädin itsekuri. Ainakin päätöksen olen tehnyt että pitää, mutta ihmismieli on heikko.

Pääsin eilen lähtemään töistä vähän aikaisemmin, kun minulle tarjoutui kyyti.. Tarkoitukseni oli mennä Xtravaganzan ryhmätapaamiseen, mutta koska olin jo keskuksessa tuntia ennen ryhmän alkua, päätin etten jaksa siellä notkua. Ja vähän kirosin, etten ollut ottanut jumppavaatteita mukaan, siinä olisi ollut oiva mahdollisuus pienimuotoiseen kuntosalitreeniin.. Eli ryhmä jäi väliin tällä kertaa. Onneksi ensi maanantaina on ryhmä myös, taidan tuupata itseni sinne, jotta saan taas uutta pohdittavaa tähän menoon. Jos vaan siis aikataulut antavat periksi töitten kanssa. Nyt siis tuleekin vajaa viikko seuraavaan punnitukseen, kun menen jo maanantaina. Noh, se nyt ei varmaan kauhea katastrofi ole, jos ja KUN pysyttelen tiukasti pusseilla.

Minua tosiaan harmitti sen verran tuo jumppavaatteiden puuttuminen, jotta valitsin sohvan (oih niin houkuttelevan löhösohvan) sijasta reippaan kävelylenkin!! Soitin lenkkikaverilleni, josko hänestä saisi seuraa, ja lähtihän hän! Me mentiin meidän mittalaavalla tosi hyvää vauhtia, kunnes tuli yksi tienpätkä jonka autot olivat tehneet ihan peilijääkirkkaaksi. Hitto me liukasteltiin, ja sipsutteluksihan se sitten meni. Tooosi ärsyttävää, kun joutui hidastaa niin että tuli ihan kylmä. Ja ei sitten oikein enää saanut lämpöä päälle kunnolla. Yritin lenkin lopuksi saada vähän lämpöä yrittämällä hölkätä mäkeä ylös, mutta tuntui että kunto loppui ennenkun tuli kunnolla kuuma.

Asumme lähiössä, jossa on upeat ulkoilumaastot, meillä on muutama vakkarireitti, jota aina kuljetaan. Nyt talvella reitit on vähän tukossa, kun monissa ei ole talvikunnossapitoa. Siellä on sitten kapeaksi tallottuja polkuja, joita on kaverin kanssa tylsä kävellä kun joutuu mennä peräkanaa. Voi kun tulis jo kevät ja kesä!!

Meillä on keväällä ystävän häät Espanjassa. Pääsiäisenä. Sillon me päästään ihan ensimäistä kertaa ukon kanssa kahdestaan lomalle. Me ollaan seurusteltu vappuna 3 vuotta, ja asuttu saman katon alla reilu vuosi. Ja aika ison osan ajasta ukko on ollut työttömänä, ja ei sen takia ole sitten ollut varaa matkustella. Ja matkustelu on aina ollut minulle se henkireikä ja rakas harrastus, voitte kuvitella että se on ottanut välillä voimille yrittää elättää koko kööriä minun pienellä palkalla, ja että on joutunut vähentämään matkustelua ihan tosissaan. Onneksi mun ihana äiti on välillä vähän auttanut, ja oltiinkin äidin kanssa ihanalla lomalla Egyptissä tammikuussa (viikkoa ennen mellakoita). Mutta siis joo, niihin häihin. Häät ovat oikein luksushäät, joita juhlitaan siis pääsiäisenä 5* hotellissa. Hääpari maksaa meille kaikille vieraille 2 yötä (lähes täyshoidolla) siinä samassa hienossa hotellissa!!! Voitteko kuvitella!!! Me köyhät päästään nauttimaan 5* hotellista kaikkine luksuksineen!!! Eihän sellaisesta kutsusta voinut kieltäytyä, vaan luottokortille vinguttelin viimoiset pennoset, jotta saimme lennot ostettua. Maksellaan niitä sitten joskus takaisin :) 

Morsiammella on hassu toive häihin, hän haluaa, että kaikki pukeutuvat tummiin, mieluiten mustiin asuihin. Hän haluaa olla itse valkoisissa, ja tuleehan siitä varmasti hienon näköistä, kun muut ihmiset ovat sitten mustissaan. Meillä Suomessa ja varmaan muuallakin Euroopassa, musta väri on aina rinnastettu suruun ja hautajaisiin, mutta olkoon nyt sitten pääsiäisenä niin, että mustasta tulee ilon väri! Ja mikäs siinä, minähän pukeudun pääasiallisesti aina mustaan.. Johan nyt rönsyilee tämä kirjoitus. Kun tarkoituksena oli merkata tavoitteeksi saada joku ihana musta mekko pääsiäiseksi sinne häihin. Ja mielellään vähän pienempi kokoinen myös!!! Nyt tuntuu, että olen jälleen jättänyt koot 48-50 taakseni, ja koot 44-46 mahtuvat päälleni (vaihtelevasti). Jospa minä onnistuisin sen verran pudottamaan painoa, että saisin huhtikuun 24. päivä (pääsiäisenä) päälleni koon 40-42 vaatteen!!! Siihen minä sitten tekisin ihanat värikkäät korut ja ostaisin jotain ihania somisteita!!! Ja ehkä jonkun vyön jos siihen sellainen sopii! Näin me teemme: tavoitteena siis löytää koon 40-42 mekko päälleni pääsiäishäihin! Hmm, pitää vielä laskeskella, että onko se edes mahdollista. Mutta ainahan voi haaveilla.

Johan nyt taas tuli tekstiä, toivottavasti joku jaksoi lukea jaaritteluitani loppuun asti! :)

Tässä vielä speksejä eilisestä kävelylenkistä (22.2):

  • Kesto 1h 19min, josta tavoitesykkeellä 1h 06min
  • Avg heart rate 134
  • max hr 166
  • Kaloreita 684kcal
  • 6,51km
  • 9458 askelta
  • keskivauhti 11,56min/km

Aurinkoista keskiviikkopäivää kaikille kanssasisarilleni!! :)

22.02.2011 - 08:44

Huhhuh, sainpas hameen kiinni!!! JEEEEE! Ainoa vaan, että ei se vielä päälle mahdu niin, että sitä voisi käyttää.. Mutta ei se enää paljosta ole kiinni! :D Ensi viikolla saan sen toivottavasti jo käyttöön! Ja nyt lupaan teille kaikille, etten retkahda! Olisi kiva saada kuun loppuun (tai siis ensi viikon tiistaihin) mennessä n. 9-10kg:n tiputus. Kyllä se pitäisi periaatteessa tästä massasta olla ihan mahdollinen, riippuu tietysti mitä vaaka sanoo illalla... Jännittää jo. Jos minulta olisi lähtenyt 1,5kg, niin sitten tavoite 9kg:n saavuttamisesta olisi ihan potentiaalinen. Mutta katsotaan nyt iltaan saakka ensin. Arvatkaapa harmittaako, jos vaaka näyttää plussaa!?!? Noh, turha sitä on spekuloida. 

Ihanan kipeet muuten lihakset eilisestä jumppailusta! Ei liian kipeät, ettei pysty liikkumaan, vaan semmoinen sopiva jäykkyys ja tunne, että jotain on taas tehty lihaksilla pitkästä aikaa! Katotaan, jospa pääsisin huomenna uudelleen! :) Tänään ei ehdi, kun menen suoraan töistä Xtravaganza -ryhmän tapaamiseen. Tai noh, olisihan sielläkin oma kuntosali, mutta päätin tänään jättää sen väliin.

Mutta joo, sen pitempiä turisematta, tässä tätä vertailukuvaa tavoitehameesta:

KIINNI ON!!!!! Vaikkakin niin kireä, ettei sitä millään voi vielä pitää... Ja sen myötä ihan kamalan näköinen myöskin etuprofiilista:

Yäkyäkyäk. Saumat repee.. Nämä kuvat ovat kyllä mielestäni aika kamalia edelleen, toivottavasti ette kauheasti kauhistu, että laittelen näitä omia "motivaatiokuviani" tänne julkiseen levitykseen. Itselle nämä toimivat hyvänä muistutuksena siitä miten tähän ollaan tultu, ja miten tästä päästään pois. Hurjaa hommaa... Laitoin muuten tuossa taannoisessa postauksessa kuvan voipaketeista, jotka olen jo pudottanut. Ja rupesin katsomaan, että se kuvahan on ihan päin honkia - sen pitäisi näyttää tältä:

Jaahas, ja nyt sit hommiin - palataan huomenissa taas! Tsemppiä tiistaipäivään kaikille kanssasisarilleni! 

15.02.2011 - 11:11

 Pakko jättää työhommat hetkeksi ja päästä avautumaan johonkin. Mua ahdistaa ja on tosi levoton olo. Heräsin tähän samaan tunteeseen yöllä, ja yritin siinä sitten pyöriessä miettiä mistä tämä johtuu. Mielessä pyörii vaan tämä laihdutus ja kaikki mitä voisi tehdä toisin. Mietityttää, että pitäisi liikkua enemmän, olla tiukempi pussien kanssa ja pitäisi saada kaikkihetinyt. Tuntuu, ettei pikkuiset askeleet riitä, vaan haluaisin jo nyt heti olla laiha ja saada kaikkia ihania vaatteita. Ja vielä kamalampaa on ajatella, että tämä on vasta kolmas viikkoni.

Olen tainnut asettaa itselleni turhan kovat paineet tähän painon pudottamiseen. Miten tätä voisi parhaiten purkaa? Miten oppisin ottamaan tämän asian rennommin ilman stressiä? Minun pitää kaivaa ne vanhat Xtravaganza levyt jostakin, jos niistä saisi jotain apua. Viime kerralla en niitä juurikaan kuunnellut, en tiedä olisiko ideaa ihan oikeasti paneutua niihin. Ne vaan kuulostivat jotenkin niin kornilta silloin ensimmäisellä kierroksella.

Sit mua jännittää tämänpäiväinen punnistus. Mittailin eilen "strategisia mittoja", ja niiden mukaan ei ollut mistään lähtenyt kauheasti senttejä. Lieneekö sitten se aika kuukaudesta, kun taas turvottaa. Noh, illalla nähdään miten naisen käy.

Yritän muuten etsiä itselleni jotain kivaa raikasta blogipohjaa tähän, jos teillä on suosituksia, niin laittakaa tulemaan. Pidetään tämä vihertävä nyt sitten siihen saakka kunnes löytyy joku parempi.

Ainiin, tässä jotakin liikuntamerkintöjä 2. viikolta:

  • 10.2. 7,77km/ 1,35h Kävelylenkki
  • 13.2. 4,47km/ 52min kävelylenkki + mäenlaskua
  • 14.2. n. 4km/ 45min kävelylenkki

Se Zumba sitten jäi, kun olin vähän kuumeinen perjantaina. Katsotaan, jos tällä viikolla ehtisin. Jes, mutta minä jatkan hommia, palataan sitten huomenna taas asiaan punnareiden osalta.

13.02.2011 - 11:58

Oi että on ihana ilma!!! Aurinko paistaa täysillä ja pakkasta on ehkä -10. Aamulla särki päätä armottomasti, mutta Buranan voimalla se on nyt poissa. Kuumekaan ei ole antanut kuulla itsestään, joten lähden perheen kanssa viettämään laskiaista ennakkoon! Ihanaa päästä ulos nauttimaan auringosta! Meitä lähtee meidän perhe, miehen siskon perhe ja avoppi. Mäen laskussa on se hyvä puoli, että kaloreita palaa tonneittain mäkeä ylös noustessa! Taidanpa lähteä vähän etukäteen ja kävellä sinne puistoon, siitä tulee semmoinen reilu 5km:n pyrähdys jos menen noita ihania rantareittejä! Mäenlasun jälkeen olemme menossa avopin luokse syömään.

Vähän pelottaa ensimäinen kyläreissu tämän "kuurin" aloittamisen jälkeen, kuinka sitä osaa pitää pintansa. Minä päätin jo viime viikolla, että jos tarjolla on esim kalaa ja kasviksia, niin sallin itselleni sitä pienen määrän. Jos ruoka on ainoastaan hiilari-rasvapitoista (esim makaroonilaatikko tms pastajuttu), niin sitten pysyttelen keitoissani. Tämä on tietysti vastoin kaikkia Xtravaganzan täysvauhdin sääntöjä, mutta luulen tämän olevan minulle se paras keino. Jos painonpudotus tästä syystä hidastuu, niin sitten hidastuu. Ja yritän kompensoida sen itselleni kaikilla kulutetuilla kaloreilla, jotka tänään palavat lenkkeillessä ja mäenlaskussa. Jos tarjolla on laskiaispullaa, annan sen suosiolla miehelle. Minä ehdin syödä laskiaispullaa sitten ensi vuonna.

Löysin muuten uuden, älyttömän motivoivan blogin, olen ihan sen lumoissa. Suosittelen kaikille kanssasiskoille tätä blogia: "viimeinen läski vuosi", jossa Xtragirl taistelee ihan samojen tunteiden ja fiilisten kanssa, ja jossa hän lopulta saavuttaa tavoitteensa. Tässä lainattu kuva hänen sivultaan:

Aurinkoista sunnuntaita kaikille kanssasisarille ja tsemppiä! :)

Ps. ja huomenna sitten taas tavoitehamekuva!!! :)

12.02.2011 - 14:47

Torstaina oltiin oikeen pitkällä lenkillä ystävän kanssa, käveltin meidän tahtia reippaasti yhteensä 7,7km, vähän yli 1h 30min. Oli tosi kylmä ilta, mutta kyllähän siinä hiki tuli kun tarvottiin. Noh, sitten loppuilta menikin ihan jääkalikkana peittojen alla. Tuntui, ettei mikään lämmittänyt. Join kuumaa teetä kuuman suihkun jälkeen ja olin moninkertasten peittojen alla. Tuo sama vilu jatkui yönkin yli, ja aamulla olikin sitten jo kuumetta. Pöh.

No eilisen olinkin sitten kiltisti soffalla, ja tänään olo on taas ihan normaali. Kovasti haluttaisi lähteä ulkoilemaan ja polttamaan kaloreita, mutta enpä taida vielä uskaltaa, kun vielä oli eilen kuumeessa. Huomenna kyllä uhmaan ja menen. Aivan ihana keli, tällainen aurinkoinen pakkastalvipäivä olisi kyllä mitä ihanin ulkoilupäivä, toivottavasti huomennakin on tällaista.

Eilinen sairauslomapäivä oli kyllä tunteiden ja mielitekojen taistoa pahimmillaan, ihan kauheat mieliteot. Mielessäni kävin läpi mitä kaikkea olisin voinut syödä, mmm.. Olisi tehnyt mieli hampurilaisia, pitsaa, karkkia, jäätelöä, suklaata... Ihan mitä vaan. Lopultahan mä tietty repsahdin ja tein itselleni salaatin. Ja siihen salaattiin tuli perus kurkun ja tomaatin ja salaatin lisäksi pähkinöitä, aurajuustoa, pari siivua pekonia ja avokadoa. Annoksessa ei ollut hiilareita, joten ketoosin ei olis pitänyt katketa, mutta kyllä mulle silti tuli ihan sika huono omatunto. Tekisi mieli päästä piiskaamaan itseään oikeen urakalla, mutta mites meet kun oot kipeenä.

Noh, tänään on uusi päivä, vedän vain mulle sallitut pussit ja paaaaaaljon vettä. Saas nähdä tiistaina, kostautuiko mun mässäilyt jotenkin. Toivottavasti ei pahasti. On niitä pahempiakin retkahduksia ollut. Taidan kaivaa Xtravaganzan motivaatiolevyt esille ja kuunnella niitä hetken, jospa niistä saisi uutta ajateltavaa.

Maanantaina otan sitten taas kuvat motivaatiohameesta, kahotaan miten tytön käy!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

08.02.2011 - 11:59

Eilen illalla kokeilin tuota tavoitehamettani, ja olihan se jo vähän vähemmän tiukka kuin viikko sitten. Vaikka vielä tästä on vissiin muutama viikko matkaa, niin askel eteenpäin kai tämäkin on.

Tänään illalla on ensimmäinen punnitus, vähän jännittää että miten on mennyt. Toivoisin, että ainakin se 2,5kg olisi tippunut, mutta se jää nähtäväksi. Päivitän teitä sitten huomenna!

Mutta tässä siis vielä vertailuksi tavoitehame:

 

Kyllä se jo vähän paremmalta näyttää! :)

07.02.2011 - 10:35

Lainattu Positiivareista, osuu mielestäni erinomaisesti myös tähän minun tilanteeseeni;

Yksi kone voi hyvinkin tehdä sadan ihmisen työn, 
mutta satakaan konetta ei kykene kannustamaan 
ystävääsi ottamaan selville mihin hänestä oikein on. 
Se on sinun tehtäväsi.

Eli kaikki kannustavat ystävät ovat niitä tärkeimpiä motivaattoreita, niin läheiset, kuin kaikki te blogiystävänikin!

***

Sinne meni ensimmäinen viikko Xtravaganzalla. Ja totesin, että edellisestä kerrasta kammottaa vieläkin suolaiset sopat, en ole vielä tohtinut yhtään sellaista syödä. Ja voitte arvata miten siinä sitten kävi, kun oli syönyt makeita soppia 5 päivää. KAAMEA SUOLAISEN HIMO. Ja sitten kaikkia asioita päässäni pyöriteltyä päätin vähän modifioida diettiäni. Huomenna menen ensimmäiseen ryhmätapaamiseen, katsotaan tuleeko risuja vai ruusuja.

Periaatteessahan tuo Xtravaganza perustuu vähähiilariseen ja -kaloriseen ruokavalioon. Mietin kovasti, että pysyisin ns "täysvauhdilla" muutaman viikon, eli että syön vain ja ainoastaan pusseja. Kunnes nyt viikonloppuna päätin, että annan itselleni luvan silloin tällöin korvata pussin salaatilla, jossa on vähän proteiinia ja vihanneksia. Ja arvatkaa kuinka ihanaa oli syödä erilaisia salaatinlehtiä jossa vähän tomaattia, kurkkua ja paistettua kanaa?! Minua ei ainakaan vielä harmita tämä päätös, nimittäin vaaka näyttää ainakin 2,5kg:n painonpudotusta ensimmäiseltä viikolta! Huomenna ryhmän ohessa käyn ottamassa viralliset punnitukset, laitetaan ne sitten tarkemmin esille!

Viikonlopun liikunnat jäivät vähän vähille, mutta tässä vähän tuloksia:

Kävelyä Leimailutaivas -messuilla 4h

Kävelylenkki miehen kanssa:

  • Kävelty matka: 6,17km
  • Kävelty aika: 1,06h
  • Askelia: 7439

Suursiivous kotona 3h

Tänään ajattelin taas kokeilla ensimmäistä tavoitevaatettani, sitä harmaata hametta. Laitetaan kuvat huomenna seinälle, niin voi sitten vertailla tuloksia!

Ihana auringonpaiste ulkona! Sen myötä TSEMPPIÄ kaikille kanssasisarille!

04.02.2011 - 10:45

Hittolainen. Mies kävi kaupassa ja osti yhtä mun lempiherkkua jääkaappiin: maksamakkaraa. Ai että se on hyvää kun levittää oikein paksun kerroksen tuoreen, paahdetun ruisleivän päälle.... mmm... Ja nyt kun mä en sit saa syödä, niin toi pentele kävi ostamassa oikein ison pötkön, nyt kun se saa syödä sen ihan rauhassa itsekseen. Onko tämä nyt sitten sitä tukemista? Vai vaan itsekurin hallinnan opettamista?

Noh, ei siinä mitään, että se on siellä jääkaapissa - olen tehokkaasti pystynyt välttämään jääkaappia nämä alkupäivät. Varsinkin kun on väkeä kotona, niin en pysty "salaa" käydä kaapilla. Niin siis yksin kun on kotona, niin sitä hiippailee itseään huijaamalla kaapille, että mitä jos ihan vaan pikkusen jotain..? Mutta nyt mua pelottaa, kun ukko lähtee vähän poikien kanssa ulos, ja se jättää mut ihan yksin kotiin. Maksamakkaran kanssa. Kyllä tämä on onnetonta, että mä en pelkää yksinoloa juuri koskaan - mutta sitten mä pelkään kaksinjäämistä maksamakkaran kanssa? Onko kellään muulla samoja "pelkoja"?

Pitää keksiä jotain tekemistä illaksi, jottei tarvi taistella. Ehkä mä meen jumppaan, otin töihin varooks jumppakamatkin mukaan. Jalka vähän vihoittelee, mutta spinnussa vois tietty käydä. Harmittaa kun eilen jäi lenkki väliin, alkoi sataa just kun oltiin suunniteltu lähtöä. Tai sit mä meen leffaan. Katotaan nyt.

Kaivelin vanhoja valokuvia edellisen laihiksen jäljoltä, ja kyllä alkoi tosissaan ottaan päähän.. Ostin serkkuni häihin tämän upean ruskean mekon, ja tunsin olevani koko häiden upein vieras mekossani ja hoikassa uumassani. Nyt ei ole toivoakaan mahtua siihen. Ainakin 20kg pitäisi tiputtaa jotta olisi edes pientä toivoa. Mutta hei, mä pystyn siihen? KYLLÄ, MÄ PYSTYN SIIHEN!!!!

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille, jotka tänne eksyvät!! :)

31.01.2011 - 12:10

 Jaahas, nyt se sitten alkoi, ainakin 4 viikon soppakuuri. 

Aina jankataan, että laihduttamisessa se kaikkein vaikein osuus on tavoitepainon ylläpitäminen sen jälkeen kun se on saavutettu. Ja tottahan se on. Vuonna 2001 menin Painonvartijoihin, jossa laihduin loistavasti lähes 20kg yhden kevään aikana. Siitä sitten meni muutama vuosi, kun olin taas lähtöpainossa. Sen jälkeen olen lukuisia kertoja aloittanut Painonvartijat ryhmässä, ilman vastaavanlaisia tuloksia. Noh, nyt on koko Painonvartijat lopetettu Suomessa, eipä tarvitse sitä enää miettiä.

Vähän reilut 2 vuotta sitten kuulin Xtravaganza kurssista, jossa yritetään tasapainottaa tervettä ruokavaliota ja mielen toimintaa ja urheilua. Aloitin 26 vkoa -kuurin, josta intensiiviosuudella olin 9 viikkoa. Tuon 9 viikon aikana söin säntillisesti xtravaganza pussikeittoja 3 kpl päivässä ja liikuin säännöllisesti. Ja ahh, olipas ihanaa, kun paino putosi rapisten: reilussa parissa kuukaudessa oli rapissut painoa n 20kg!!. 9 viikon jälkeen aloitin tasapainottelujakson, jonka aikana onnistuin vielä laihtumaan 4 kg, ja olin elämäni kunnossa! Olin onnellisempi kuin vuosiin omasta painostani, ja mahdollisuudesta ostaa kaikkia ihania vaatteita ym!

Jatkoin liikkumista säännöllisesti, ja olin loistokunnossa. Kunnes tuli kesä. Kesä katkaisi kaiken rutiinini, ja lopulta myös varpaani (kolautin sen jakkaraan), ja niin sitten loppui urheiluinto (7 vkon sairausloman myötä) ja myös syömisen tarkkailu. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä vaiheessa, kun alkoi uudet vaatteet kiristää. Kesä meni vielä kivasti uusissa vaatteissa, ja syksy toi tullessaan uuden shoppailureissun syysvaatteita varten. Ja syysvaatteet olivatkin salakavalasti vähän isompia kuin kesävaatteet. Kun tuli talvivaatteiden oston aika, niin jo ostettiin taas vähän isompia housuja - kevään koittaessa ei sitten mahtunut enää mitään edellis kevään/kesän vaatteita päälle. Niin siinä sitten hiljalleen kävi, että turposin samoihin mittoihin kun ennen tuota kuuria. Ja 3 kiloa päälle. Ja arvaa harmittiko?

Nyt olen sitten lihavampi kuin koskaan elämässäni, toivottavasti viimeistä päivää. Menin liittymään takaisin Xtravaganza ryhmään, joka alkaa ensi viikolla. Pussikeitot aloitin jo tänään, joten toivon ensi viikon punnitukselta jo ihan kivoja tuloksia, tavoitteenani on n. 3kg:n pudotus näin ensimmäisellä viikolla. Vähän tulee noista pussien hajuista kauhukuvia, se 9 viikkoa oli aika rankka kokemus viimeksi. Nyt jos jaksaisin alkuun olla 3-4 viikkoa pusseilla ja alkaa sitten keventämään "normaalein keinoin", uskoisin, että tulokset voisivat olla pysyvämpiä. 

 

Tässä motivaatiolistani tälle viikolle:

  • Ensi viikolla hameeni ei enää kiristä
  • Ensi viikolla housuni ei enää kiristä
  • Ensi viikolla ollaan jo kohta helmikuun puolessa välissä!

Ja tässä kuva ensimmäisen laihdutuspäivän aamusta:

Nyt tsemppiä tytteli!!!!

Weightloss
KÄVIJÄLASKURI
Pudotusta

 Lähtöpaino 31.1.2011: 104,7kg

8.2.2011: -4,4kg 

15.2.2011: -1kg 

22.2.2011: -0,7kg 

1.3.2011: -2,2kg (tavoite -1,5kg) 

8.3.2011: -2,3kg (tavoite -1,5kg) 

15.3.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 

22.3.2011: -1,4kg (tavoite -3kg) 

29.3.2011: -1kg (tavoite -1,5kg) 

5.4.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 

12.4.2011: +0,7kg (tavoite -1,5kg) 

19.4.2011: (tavoite -1,5kg)

TOTAL: -13 kg

***

26.4.2011 +3kg  (lomailua takana)

***

26.7.2011 UUSI ALOITUS (lähtöpaino 97,7kg)

5.8.2011: -0,5kg 

Painoindeksitaulukko
Vaikea alipaino < 16.0
Merkittävä alipaino 16.0 - 16.99
Lievä alipaino 17.0 - 18.49
Normaali paino 18.5 - 24.99
Lievä lihavuus 25.0 - 29.99
Merkittävä lihavuus 30.0 - 34.99
Vaikea lihavuus 35.0 - 39.99
Sairaalloinen lihavuus 40.0 >=

 

Kävelymittari 2011

 2.2. 6,9 km

5.2. 5,44 km

10.2. 7,77 km

13.2. 4,47 km

14.2. 4 km

20.2. 6,77 km

22.2. 6,51km

27.2. 6,7 km

2.3. 6,7 km

6.3. 5,75 km

10.3. 6,18 km

15.3. 3 km

17.3. 5,77 km

20.3. 5,46 km

21.3. 5,2 km (juoksumatolla hölkäten)

27.3. 5,2 km (juoksuradalla hölkäten)

30.3. 6,96 km

31.3. 9,27km

5.4. 6,72km

6.4. 7,04km (hölkkä/ kävely)

9.4. 5,78km (hiihto/ kävely)

12.4. 7,94km

15.4. 6,55km

17.4. 8,47km

26.4. 2,91km (juoksu)

27.4. 11,53 km (juoksu/kävely)

5.5. 10,01 km 

7.5. 12,47 km

9.5. 4,82 km

11.5. 5,69 km (juoksu)

16.5. 7,75km

22.5. 10 km (Naisten Kymppi)

26.5. 8,77 km

1.6. 8,64 km

14.6. 7,78 km

21.6. 8,61 km

14.7. 9,78 km

26.7. 3 km (hölkkä/ kävely)

2.8. 9,56 km

4.8. 6 km

5.8. 8 km

 

TOTAL: 285,87 km

TONNIN TAVOITE

 Pyöräilen tänä kesänä 1 000 km, tässä seurantaa edistymisestä:

25,66 km (14.4.)

25,93 km (29.4.)

 

Jäljellä tavoitteesta: 948,41 km