Kirjoittaja
30-kymppinen neitonen yrittää taas saada itseään mahtumaan lempifarkkuihin
|
03.08.2011 - 12:02
Aurinkoista elokuuta kaikille!
Minä se täällä yritän laihistella kolmatta päivää, ja suhteellisen hyvin on mennyt, vaikkakaan vaaka ei vielä sano mitään. Vaa'an suhteen ei ootella edistystä vielä muutamaan päivään. Mutta ehkä vähän on turvotus laskenut, kiristävät housut ei kiristä enää niin paljoa (vaikka vähän vielä kiristävätkin).
Aamiaiseksi tein itselleni smoothien, jossa oli 1dl (jäisiä, sokeroimattomia) mustaherukoita, valion maustamatonta jugurttia n. 2dl ja sitten branflakes muroja puoli desiä. Ja sitten survoin kaikki sauvasekoittimella soosiksi. Olipas yllättävän raikas ja ennen kaikkea TÄYTTÄVÄ aamiainen. Ja mielestäni vielä ihan suht terveellinen ja tasapainoinen - oli vitamiinia, kuituja, vähän hiilareita ja kalsiumia ym. NAM! Sitä teen toistekin. Päätin, että aamiaisella yritän vältellä leivän puputtamista, sitä kun tulee sitten monesti syötyä liian monta palaa juustoineen ja leikkeleineen. Puuro ja jäiset mansikat on toinen mun vakkariaamiainen vastedes. Se jos joku on täyttävää!
Lounaaksi söin juuri itse tekemääni tomaattista jauhelihakastiketta wokkivihanneksilla... Yritän vähentää valkosia hiilareita toistaseksi, ja tosiaan mietin että mitä mä sit voisin syödä jauhelihakastikkeen kanssa, ja wokkivihannekset oli ainoa mitä keksin. Ja voin sanoa, että yllättävän hyvin toimi sekin!
Eilen kattelin suurinta pudottajaa, ja siinä valmentajan vinkkinä se naisvalmentaja ehdotti, että perunamuusin sijasta voisi tehdä kukkakaalimuusia.. Pitää googletella, löytyiskö sellaselle joku resepti niin voisi kokeilla. Kuulostaa ihan hyvältä, vaikkakin erikoiselta vaihtoehdolta.
Suurimman pudottajan innoittamana lähettiin sitten vielä iltalenkille lenkkikaverin kanssa. Käveltiin taas meidän vakkarireitti n. 8-9km, ja kyllä teki hyvää! Vaikkakin jaloissa ja hengityksessä tuntui tosi raskaalle, kun ei ole pitkään aikaan tollasia pitkiä lenkkejä tehnyt. Asiaa ei tietysti auttanut, että olin just syönyt ison kanafileen ja salaattia ja vihanneksia illalliseksi. Aina pitäisi muistaa lähteä lenkille tyhjin vatsoin, homma sujuis huomattavasti helpommin ja kevyemmin.
Mutta näillä eväillä mennään! Jännityksellä odottelen huomista, silloin selviää kaikkia jänniä juttuja... 

(kuva ei ole oma, mutta näyttää kovasti aamiaiseltani)
31.03.2011 - 11:55
Voivoi. Mulla on ollut pitempään sellanen kausi, ettei oikeen mikään innosta. Paitsi tämä laihisprokkis on mennyt ihan hyvin, ja liikkuminenkin on jees. Niistä en voi valittaa, kuten en olekaan tässä blogittelun varrella. Mutta siis privaattielämä, työ ja opinnot ovat jääneet kaikki vähän roikkumaan. Huomasin juuri, että yksi kurssityö olisi pitänyt palauttaa maanantaina, arvatkaas olenko edes aloittanut.. Voi itku ja parku. Mutta kun ei vaan saa aikaseksi. Paljon kivempi on töiden jälkeen upota sohvalle mun kutimen kanssa (neulon itselleni kesäneulepaitaa) ja katsella roskaa telkkarista. Mistä mä saisin nyt sen selkärangan, jotta saisin istuttua alas, ja kirjoitettua rästihommat. Ja mitä ihmettä mä sanon kurssin vetäjälle tekosyyksi, etten palauttanut työtäni ajoissa? Kai se pitää olla rehellinen ja sanoa vaan että unohdin deadlinen kokonaan. Voi kun voisi edes työkiireisiin vedota, mutta kun töissä ei ole kovin kiirus. Plääh.
Kovin paljoa en viitsi meidän parisuhteen ongelmia täällä vuodattaa, mutta sen verran voin varmaan sanoa, että miehen pitkään jatkunut työttömyys hiertää meidän rahatilannetta tehokkaasti, ja sehän stressaa sitten koko elämää. Ja siitä stressistä sitten johtuu jonkinmoinen alakulo elämän lähes kaikilla osa-alueilla. Onneksi päästään sinne Espanjaan häihin pian, niin saa vähän jotain ihanaa hetkeksi. Sitä, millä rahalla sinne mennään, en tiedä. Luottokortit on limiteissään ja laskuja maksamatta. Onneksi lennot ja majoitukset on kaikki hoidossa, tarvii vaan murehtia kuluista siellä paikan päällä.
Noh, mutta valitus seis. Mulla on paljon ihania asioita elämässä, vaikka nyt tuntuu hankalalta. Mulla on rakastava perhe, ihanan lämpimät välit äitiini, paljon ystäviä, laihempi tulevaisuus edessä, ihanat karvapallokissat, hyvä työ... Ja kesä tulee!! Ihanaaaa!!!
En sitten eilen saanut aikaiseksi mentyä jumpalle. Töistä kun lähdin, oli niin naatti ja apaattinen olo, et päätin mennä kotiin sohvan pohjalle kiroamaan maailmaa. Mutta kun pääsin tuonne auringonpaisteeseen päätin lähteä kävelylle!! Ja ai että oli ihanaa!! Käveltiin isännän kanssa seitsemän kilometrin lenkki, aikaa kului vajaat 1,5h. Käveltiin ihan hissukseen ja nautittiin auringon paisteesta. Olipa ihana huomata, kuinka aurinko paistoi vielä puoli seitsemän maissa ihan täysillä!! Mieli oli parempi, olo oli parempi. Tänään sitten samanmoinen setti mun lenkkikaverin kanssa! Kivaa, kun pääsee taas juoruamaan!
Tietääkö joku, kuinka lihottavaa sushi on? Hiilareitahan siinä on ihan reilusti, mutta uskoakseni rasvaa ei juurikaan muuten kuin kalassa (=hyviä rasvoja)? Meillä on tähän työpaikan lähelle avattu uusi sushiravintola, jossa olemme nyt kollegoiden kanssa käyty kahtena päivänä. Tässä mun eilinen ruokalista, ei se nyt kovin pahalta näytä - vai onko kenties liian vähän edelleen syöty:
- Aamiainen 8.00: Rahkaa 1,5dl ja sokeroimattomia marjoja 1dl
- Lounas 11.30: 10 palaa sushia
- Välipala: unohtui, join vain teetä ja vettä
- Illallinen 18.30: Salaattia, tomaattia, kurkkua, oliiveja, raejuustoa, basilikaa, kinkkua, 2 kananmunaa pilkottuna
Tiedän, että pitäisi syödä vissiinkin enemmän, mutta eipä ole ollut nälkä. Pitäisi vissiin laskea kalorit tuosta satsista, niin osaisi paremmin arvioida. Onko teillä jotain suosikkiohjelmaa, jota käytätte? Ainakin tiedän kiloklubin, kalorilaskurin ja keventäjät.. Mikä olisi sellainen edullinen tai jopa ilmainen versio?
Jaahas ja eikun takas hommiin! Aurinkoista päivää kaikille, ja kiitos blogilleni kun sain taas tänne vähän valittaa :)
28.03.2011 - 09:39
Ei voi olla totta!!!! Just kun eilen ihailin, että tiet alkavat vihdoin kuivua, niin tuo pentele pukkaa lisää lunta?!!? Mä en ala!!! Mä haluun jo päästä treenaamaan juoksua tuonne ulos!!! Ja loskassa en lampsi, sehän on selvää... Hittolainen.
Olin tosiaan loppuviikosta sairauslomalla, torstaina oli ihan todella lentsuinen ja vähän kuumeinen olo ja sitten perjantaina pidin kuumeetonta päivää kotona. Periaatteessa oli ihanaa saada huilia ja levätä, mutta ihan kamalat morkkikset oli kuiteski kun ei päässyt liikkumaan. Ja sit vielä kun on tottunut siihen, et sairastaessa voi puputtaa kaikkea hyvää ("lohdutukseksi"), niin kyllä tuntui kipeänä olo entistä ankeammalta. Onneksi en pahasti ainakaan sortunut mässäilemään!
Mulla on melkeen se periaate, et jos haluan välttää herkkujen syömistä, niin niitä EI SAA ostaa meille kotiin. Ei edes mitään vierasvaroja. Jos mä tiedän että pakkasessa on jotain hyvää, niin kyllä mä sen sieltä löydän. Tai jos kaapissa on karkkia tms, niin helpostihan ne sieltä löytyvät ja salaa tulevat syödyksi. Miksi ihminen on näin heikko?!
Viikonlopun ruokailut menivät mielestäni hyvin, ja lävin liikkumassakin kun flunssa tuntui kadonneen. Silti vaaka näyttää samoja lukemia kuin viikko sitten. Mistä lie voi johtua, en tiedä...
Tässä esimerkkinä eilinen ruokalista:
- 11:00 aamiainen: keitetty kananmuna, 2 palaa siemenrieskaa jossa saunapalvikinkkua, tomaattia ja avokadoa päällä
- 15:00 "välipala": kaksi pientä palaa 70% suklaata
- 16:00 "Lounas": Fetasalaatti, jossa salaattia, 10% fetaa, kurkkua, tomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja (+avokado-oliiviöljyä ja balsamicoa kastikkeeksi)
- 18:00 Välipala: Pieni kourallinen cashew pähkinöitä
- 21:00 Iltapala: 1,5dl rahkaa 0,3%, 2dl pakastemarjoja (vadelmaa, herukoita, mansikoita) ja pieni lusikallinen pellavansiemenrouhetta.
Vähän syömiset ajoittuivat epätasaisesti, kun kevätaikaan siirtyminen myöhästytti meidän aamua, ja sitten kävin mun Naisten Kymppi -porukan kanssa juoksutreeneissä päivällä. Mielestäni tuo näyttää kuitenkin suht tasapainoiselta ruokien suhteen, en tiedä miksi paino näyttää nousevan? Onko tuossa nyt sitten liikaa rasvaa ja liian vähän proteiineja, en tiedä. Äh, on tämä syöminen niin vaikeaa.
Viikonlopun liikunnat onneksi vähän kompensoivat noita sairauspäiviä: kävin lauantaina circuit tunnilla ja sunnuntaina oltiin tosiaan juoksutreeneissä. Circuit tuntui tosi rankalta, ei liene ihme, kun oli kaksi päivää vaan löhönnyt sohvalla, ja oli vielä vähän vissiin puolikuntoinen. Sykemittari näytti, että 45min tunnilla olin saanut n. 400kcal kulumaan, jess!!!
Eilinen juoksutreeni olikin sitten tehokas: oltiin juoksuradalla, ja hölkyttelin taas 5km ja kaloreita kului 650!! Juoksuradalla on selvästi mukavampi mennä kun juoksumatolla, ainakin vähäsen maisema vaihtuu! Ainoa huono puoli oli, että treenikaverini juoksee lujempaa kun minä, ja tuntui että hänen tahdissaan mun sykkeet nousi liian koviksi. Hän veti onneksi muutaman kierroksen reipasta kävelyä, joka oli minulle sopiva hölkyttelytahti! Olen ymmärtänyt, että pitemmän matkan juoksussa semmoinen keskisyke 140-155 on sopiva jotta jaksaa juosta pitempään. Heti kun mentiin kaverin tahtia, niin mun sykkeet nousi yli 160, ja tuntui heti tosi rankalta. Onneksi tuo juoksukunto kasvaa nopeasti, kun treenaa säännöllisesti! Seuraavan kerran taidan mennä itsekseni, ja ottaa jotain hyvää juoksumusaa matkaan ja hölyttelen just sitä vauhtia kun minulle sopii! Ja kunhan nuo lumet ja jäät ja loskat sulaa niin avot, minä treenaan siellä!!
Meillä olisi tänään taas Xtravaganza tapaaminen, mutta en taaskaan pääse kun joudun olemaan lapsenvahtina. Harmittaa ihan pirusti, kun on taas jäänyt monta tapaamista välistä. Ensi viikolla menen ihan varmasti, oli mikä oli! Punnituksenkin joutunen käymään vasta huomenna, kun tänään pitää kiirehtiä suoraan kotiin. Saas nähdä onko paino pudonnut yhtikäs mihinkään.. Nyt ainakin tuntuu, että se on jumahtanut paikoilleen, ja sehän se ottaa pattiin.
Aurinkoista ja tsempintäyteistä viikkoa kaikille!!
|
Pudotusta
Lähtöpaino 31.1.2011: 104,7kg
8.2.2011: -4,4kg 
15.2.2011: -1kg 
22.2.2011: -0,7kg 
1.3.2011: -2,2kg (tavoite -1,5kg) 
8.3.2011: -2,3kg (tavoite -1,5kg) 
15.3.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 
22.3.2011: -1,4kg (tavoite -3kg) 
29.3.2011: -1kg (tavoite -1,5kg) 
5.4.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 
12.4.2011: +0,7kg (tavoite -1,5kg) 
19.4.2011: (tavoite -1,5kg)
TOTAL: -13 kg
***
26.4.2011 +3kg (lomailua takana)
***
26.7.2011 UUSI ALOITUS (lähtöpaino 97,7kg)
5.8.2011: -0,5kg 
Painoindeksitaulukko
| Vaikea alipaino |
< 16.0 |
| Merkittävä alipaino |
16.0 - 16.99 |
| Lievä alipaino |
17.0 - 18.49 |
| Normaali paino |
18.5 - 24.99 |
| Lievä lihavuus |
25.0 - 29.99 |
| Merkittävä lihavuus |
30.0 - 34.99 |
| Vaikea lihavuus |
35.0 - 39.99 |
| Sairaalloinen lihavuus |
40.0 >= |
Kävelymittari 2011
2.2. 6,9 km
5.2. 5,44 km
10.2. 7,77 km
13.2. 4,47 km
14.2. 4 km
20.2. 6,77 km
22.2. 6,51km
27.2. 6,7 km
2.3. 6,7 km
6.3. 5,75 km
10.3. 6,18 km
15.3. 3 km
17.3. 5,77 km
20.3. 5,46 km
21.3. 5,2 km (juoksumatolla hölkäten)
27.3. 5,2 km (juoksuradalla hölkäten)
30.3. 6,96 km
31.3. 9,27km
5.4. 6,72km
6.4. 7,04km (hölkkä/ kävely)
9.4. 5,78km (hiihto/ kävely)
12.4. 7,94km
15.4. 6,55km
17.4. 8,47km
26.4. 2,91km (juoksu)
27.4. 11,53 km (juoksu/kävely)
5.5. 10,01 km
7.5. 12,47 km
9.5. 4,82 km
11.5. 5,69 km (juoksu)
16.5. 7,75km
22.5. 10 km (Naisten Kymppi)
26.5. 8,77 km
1.6. 8,64 km
14.6. 7,78 km
21.6. 8,61 km
14.7. 9,78 km
26.7. 3 km (hölkkä/ kävely)
2.8. 9,56 km
4.8. 6 km
5.8. 8 km
TOTAL: 285,87 km
Viimeisimmät kirjoitukset
TONNIN TAVOITE
Pyöräilen tänä kesänä 1 000 km, tässä seurantaa edistymisestä:
25,66 km (14.4.)
25,93 km (29.4.)
Jäljellä tavoitteesta: 948,41 km
|