Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.05.2011 - 13:20

 Niin se sitten oli ja meni, Naisten Kymppi siis! Mä jaksoin hölkytellä lähes koko matkan, hitaasti mutta varmasti. Aikaa mulla kului 1h 26min, joten pääsin alle tavoitteeni 1h 30min!! JEEE HYVÄ MINÄ!!! 

Päivä oli ihanan aurinkoinen ja tunnelma stadionin ympäristössä ihan loistava! Ihmisiä (naisia) oli kaupunki pullollaan, ja jokaisella tuntui olevan hymy huulilla! Matkaan lähdettiin hölkkääjien porukassa, ja hetken arvoin että olisiko pitänyt lähteä kuntokävelijöiden joukkoon. Onneksi en lähtenyt, hölkkääjienkin ryhmässä oli rento tunnelma, jotta olisi voinut kävellä jos olisi halunnut. Minä kuitenkin tein päätöksen, että hölkyttelen niin paljon kuin jaksan, ja jaksoinhan minä!!

Reitti oli tosi kaunis, kai se on niin, että auringonpaiste ja hyvä tunnelma vielä kaunistavat ympäristöä! Ensin mentiin töölön suuntaan ja hietaniemeen, sieltä sitten Meilahden ja Seurasaaren ohi meren rantaan ja keskuspuistoon. Puiston puiden lomista pilkottikin jo pian olympiatorni, olin ihan ihmeissäni kuinka nopeasti tuo matka sitten vierähtikään. Viimeinen kilometri vedettiin sitten loppukiriä, ja ihmettelin kuinka jaloista vielä lähtikin voimaa juosta "täysillä" vikat kulmat. Tuntui kuin olisi ollut siivillä, sen verran kevyesti jalka vielä nousi. Maaliin päästyä olikin sitten ihan puhki, kaikkensa antaneena, verenmaku suussa ja henki piukeana me sitten käytiin hakemassa vähän evästä ja juotavaa. Mutta oli kyllä niin voittajaolo, etten ole pitkään aikaan sellaista tuntenut. (Voi kun tässä "laihdutuksessakin" pääsisi siihen euforiaan...)

Lenkin jälkeen käytiin Stadikalla uimassa, mutta väkeä oli niin paljon, että häippästiin aika pian kaverille syömään (ja vähän juomaankin). Oli kaikin puolin mahtava päivä, fiilis oli sen verran hyvä, että menen taatusti uudestaan ensi vuonna! 

19.05.2011 - 10:42

Krooninen kiire tuntuu olevan tällä hetkellä aika monella ongelmana. Minäkin, joka normaalisti en sovi mitään menoja arki-illoille ja rakastan viettää viikonloppuja ilman sen kummempia kiireitä, olen onnistunut tuhlaamaan yli kuukauden ihan älyttömälle kiireelle. Tai no, ei se varmaan monien korvissa kuulosta kiireeltä, vaan sosiaalisuudelta se, että on sopinut kaveritapaamisia sun muita vähän joka illalle. Eikä siinä periaatteessa ole mitään pahaa, muttakun tuntuu, ettei oikein jää aikaa eikä energiaa liikunnalle. Näen jo silmissäni, kuinka liikkumisintoni valuaa sormien välistä kuin hiekka tiimalasissa... Minä kun en ole koskaan kauhean mielelläni liikuntaa harrastanut.  Aina liikunnan aloittaminen on ollut verta, hikeä ja kyyneliä, ennenkuin on päässyt hyvään rytmiin. Sitten se liikkuminen on alkanut tuntua hyvältä ja sitä on tullut jatkettua ja on tehnyt mieli lähteä liikkeelle.

Nyt olen taas tilanteessa, etten ole "ehtinyt" liikkua kunnolla pariin viikkoon. Ja tänäkin aamuna arvoin, että lähtisinköhän sitä vaikka pyörällä töihin ("äh, en taida jaksaa, ja kun on iltapäivällä taas menoakin..") tai jos vaikka olisin pikaisesti käynyt lenkillä ennen aamupalaa ("hmm, tuo Hesari jäisi kyllä sitten lukematta, enpä taida jaksaa.."). Tällä tavalla tämä liikkumisinnon lopahtaminen on aina lähtenyt luisuun. Tällä viikolla liikunnat ovat rajoittuneet vain ja ainoastaan maanantaiseen rauhalliseen kävelylenkkiin (n. 7km) ja eilen pyöräilin talonyhtiön kokoukseen jonku 400m suuntaansa, WAU (..not). Onneksi sunnuntaina on se N10, niin tulee jotain aktiivista tehtyä tälläkin viikolla.

Tänään on jälleen kerran ei-laihispäivä. Mä voitin taannoin lahjakortin Casinolle, joka sisältää shown lisäksi kolmen ruokalajin illallisen sekä pullon viiniä ja kahvit ja avecit. Lahjakortti menee umpeen ensi viikolla, joten pakkohan se on käyttää. Oli laihis tai ei. Viikonloppukin tulee menemääm miten sattuu, ensi viikolla onneksi rauhottuu. Odotan sitä jo innolla! Ahh..

 

12.05.2011 - 13:49

Ollaan vähän sivuraiteilla, mutta piti tulla tännekin riemuitsemaan, että ISÄNTÄ SAI TÖITÄ!!!! Kauan sitä on odotettukin, kun se jäi työttömäksi aika pian sen jälkeen kun me tavattiin 3 vuotta sitten. Nyt ollaan asuttu yhdessä 1,5 vuotta, ja kyllä on välillä ollut tosi rankkaa olla yksin maksunaisena. Yksin olen maksanut lainanlyhennyhkset, sähkölaskut, hesarit, vakuutusmaksut, ruoat ja kaikki. Ja joka kuukausi ollaan vedetty vähän lisää miinukselle luottokorttien kanssa. Isäntä nyt on osallistunut sen minkä on voinut, hänen rahansa ovat juuri ja juuri riittäneet omaan bussilippuun, bändikämppään ja yhtiövastikkeeseen. Ja nyt vihdoin tähän tulee muutos, voi VIHDOINKIN alkaa maksamaan noita kalliita luottokorttivelkoja pois ja alkaa miettiä tulevaisuutta!!! IHANAAAAA!

Sain eilen itseni revittyä puoliväkisin ulos lenkille, ekaa kertaa mitään urheilua tällä viikolla. Juoksin ison osan matkaa ja kävelin osan siitä reippaasti 5,7km, ja olin ihan puhki. Juoksu on kyllä rankkaa, varsinkin kun ulkona oli lähes helle. Tohon lenkkiin meni 42 minuuttia, eli vielä ollaan 1,5h vauhdissa N10 silmälläpitäen; tuota vauhtia jos jaksaisin koko matkan, niin sen pitäisi taittua 1h 15 minuutissa! Nyt pitää ottaa kyllä kunnon loppurutistus treenien kannalta, jotta jaksaa sitten puolentoista viikon päästä juosta!

Syömingit on ollu vähän niin ja näin. Mutta siinähän on, en ole oikein nyt ehtinyt ajatella laihduttamista. Joka päivä on jotain hässäkkää, hitto vie! Huomennakin ollaan menossa ravintolaan syömään, alunperin oli tarkoitus juhlia meidän viime viikolla ollutta 3 -vuotispäivää, mutta nyt saatiin vielä yksi syy lisää juhlaan!

JIPPIJAIJEEEEE!

28.04.2011 - 10:53

 Jee ja jippiiiii!!! Oltiin eilen treenailemassa N10 varten kaverin (ei Lenkkikaveri) kanssa. Meillä on vähän erilaiset tavoitteet ja juoksuvauhdit Naisten Kymppiä varten, mutta ihan hyvin sitä pystyy siitä huolimatta treenaamaan! Minun tavoitteeni on pystyä hölkyttelemään koko matka, kun taas ystäväni on päättänyt haluavansa päästä hommasta alle 1h30min ajalla. Minähän olen sitä vauhtia kauhistellut, että en minä tuohon aikaan pysty sitä läpi menemään, mutta eilen näytti siltä, että se voisi sittenkin olla mahdollista!! Mutta tosiaan, eilisissä treeneissä tulin siihen tulokseen, että me pystytään hoitamaan homma kotiin yhdessä!

Juoksuvauhdeista: Ystäväni juoksee aika lujaa minun kuntooni nähden, joten minulla nousee sykkeet taivaisiin hänen juoksuvauhdissaan. Ja se tarkoittaa sitä, etten millään jaksa juosta sillä vauhdilla kauaa. En ainakaan vielä. Mutta ei jaksa kunnolla hänkään, mikä on ihan ymmärrettävää, kun meistä kumpikaan ei ole mitään himojuoksijoita. Minulle sopiva vauhti hölkätessä on sama kuin hänen reipas kävelynsä, joten meillä meni treeni loistavasti; juostiin lujaa muutaman sata metriä, ja sitten hän vaihtoi kävelyyn, ja minä jatkoin sitten hidasta hölkyttelyä hänen rinnallaan! Ja sitten taas juostiin hetki lujempaa, ja sitten taas kaveri käveli ja minä hölkyttelin. 

Kotiin päästyäni olin ihan läpimärkänä hiestä, mutta loistavalla fiiliksellä - OLIN JAKSANUT HÖLKYTELLÄ 11,53km ja AIKAA OLI KULUNUT 1h 28min!!! Oli siinä mukana pieniä pätkiä sykettä tasaavaa kävelyäkin, mutta melkein hölkytystä kuitenkin! Jes! Nyt minäkin voin helposti asettaa lisätavoitteeksi tuon alle 1h 30min ajan! Ja minulla on vielä muutama viikko aikaa treenailla ennen h-hetkeä! JEEE! Vähänkö upeeta!!!! HYVÄ MINÄ!

Tässä vielä statistiikat eiliseltä lenkiltä:

  • Matka: 11,53km
  • Aika: 1h 28min
  • keskivauhti: 7,28min/km
  • Kalorikulutus n. 1200kcal (en muista tarkkaa lukua)
  • Huippusyke 188
  • keskisyke n. 163
  • Askelia n 11 900

Muuten tämän viikon liikunnat jäävätkin sitten vähän vähille, tässä varmaan suht realistinen suunnitelma loppuviikolle:

  • to: vapaailta
  • pe: vapaailta
  • la: mahdollinen pyöräily vappujuhliin (n. 2 x 8km) tai aamujumppa/ kävely
  • su: ullanlinnan piknik tai löysäilyä kotona

Ensi viikolla pitää yrittää ahtaa jotain kans superkiireiseen aikatauluun. Ärsyttävää, että on niin kauheesti kaikkea menoa - olisi kivaa vaan keskittyä olennaiseen (löhöilyyn, liikkumiseen ja laihdutukseen).

15.04.2011 - 10:18

Huhheijaa helpotuksesta! Tänä aamuna paino oli jälleen alle 91 (90,9kg), eli olen vihdoin päässyt noista parin viikonlopun rilluttelujen aiheuttamista tursahduksista! Kyllä se taas kestikin, mutta onneksi sain ne pois vielä ennen reissua! Nyt olisi ihanaa tsempata kunnolla vielä nämä muutamat päivät, niin voisi saada vielä tuon yhden kilon ja päästä alle 90kgn! Mutta heikolta näyttää kun katsoo viikonlopun ohjelmaa; kaverin polttarit ja "avopin" (aka avopuolison äidin) kestitys. 

Lauantaina alkaa jo aamusta polttarihässäkät, jotka eivät juuri mitään liikunnallista sisällä. Syömistä ja lörpöttämistä vaan. Pitää yrittää nyt pysyä tiukkana ja tehdä oikeita päätöksiä ruokien suhteen. Onneksi nämä polttarit ei ole niitä ns. kosteita juhlia, joten ei rilluttelun ja krapula-ahmimisen suhteen tarvitse olla kovin huolissaan! Ja sunnuntaina on sitten kutsuttu avoppi ja miehen sisko perheineen meille kylään. Ollaan joka vuosi kokoonnuttu pääsiäisenä syömään lammasta, ja koska me ollaan pääsiäinen siellä ESPANJASSA (ahh!), niin aikaistettiin hommaa viikolla. Eli tiedossa on kaikenmoista mässäilyä. Onneksi vieraat tulevat meille, niin meillä on valta päättää lisukkeista sun muista tarjottavista! Ja minä yritän ja vakavasti vannon, että syön lammasta ja kasviksia ja salaattia. Ja alkukeiton. Ja EN KOSKE isännän tekemään suklaakakkuun. Tai jos kosken niin vain maistan. Ja jos maistan, niin sitten lähden lenkille. Tai jotain.

Sitten onkin enää maanantai ja tiistai töitä ja ti iltana lähdetään, ihanaaaaa!!! Mä odotan niiiiiin paljon että pääsen ihanalle hiekkarannalle köllöttelemään ja nauttimaan LÄMMÖSTÄ!!!! Siellä pitäisikin olla nyt jo yli 25 astetta lämmintä, oih ja voih!! Ja vielä ihanampi olisi, että saisin vielä pikkiriikkisen painoa alas, niin voisin hyvillä mielin sitten nautiskella ennen häitä (kun siinä varmaan muutama gramma saattaa tulla vielä ennen hääpäivää)!

Tänään on taas N10 treenipäivä. Mennään kaverin kanssa vähän treenailemaan, todennäköisesti minä hölkytän hitaasti ja kaveri kävelee vieressä reippaasti. Tai katsotaan nyt mitä siitä tulee. Ennen lenkkitreeniä pitäisi ehtiä käydä ostamassa bikinit (kun tammikuussa Egyptiin ostetut on armotta liian isot) ja käydä ruokakaupassa. Niin ja valmistella pari juttua polttareihin. Hillitöntä hässäkkää, mä oon niin valmis lomalle!!! 

Aurinkoista perjantaita ja kevyttä viikonloppua kaikille ihanille kanssasisarille! Palataan asiaan viimeistään maanantaina! 

28.03.2011 - 09:39

Ei voi olla totta!!!! Just kun eilen ihailin, että tiet alkavat vihdoin kuivua, niin tuo pentele pukkaa lisää lunta?!!? Mä en ala!!! Mä haluun jo päästä treenaamaan juoksua tuonne ulos!!! Ja loskassa en lampsi, sehän on selvää... Hittolainen.

Olin tosiaan loppuviikosta sairauslomalla, torstaina oli ihan todella lentsuinen ja vähän kuumeinen olo ja sitten perjantaina pidin kuumeetonta päivää kotona. Periaatteessa oli ihanaa saada huilia ja levätä, mutta ihan kamalat morkkikset oli kuiteski kun ei päässyt liikkumaan. Ja sit vielä kun on tottunut siihen, et sairastaessa voi puputtaa kaikkea hyvää ("lohdutukseksi"), niin kyllä tuntui kipeänä olo entistä ankeammalta. Onneksi en pahasti ainakaan sortunut mässäilemään!

Mulla on melkeen se periaate, et jos haluan välttää herkkujen syömistä, niin niitä EI SAA ostaa meille kotiin. Ei edes mitään vierasvaroja. Jos mä tiedän että pakkasessa on jotain hyvää, niin kyllä mä sen sieltä löydän. Tai jos kaapissa on karkkia tms, niin helpostihan ne sieltä löytyvät ja salaa tulevat syödyksi. Miksi ihminen on näin heikko?!

Viikonlopun ruokailut menivät mielestäni hyvin, ja lävin liikkumassakin kun flunssa tuntui kadonneen. Silti vaaka näyttää samoja lukemia kuin viikko sitten. Mistä lie voi johtua, en tiedä...

Tässä esimerkkinä eilinen ruokalista:

  • 11:00 aamiainen: keitetty kananmuna, 2 palaa siemenrieskaa jossa saunapalvikinkkua, tomaattia ja avokadoa päällä
  • 15:00 "välipala": kaksi pientä palaa 70% suklaata
  • 16:00 "Lounas": Fetasalaatti, jossa salaattia, 10% fetaa, kurkkua, tomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja (+avokado-oliiviöljyä ja balsamicoa kastikkeeksi)
  • 18:00 Välipala: Pieni kourallinen cashew pähkinöitä
  • 21:00 Iltapala: 1,5dl rahkaa 0,3%, 2dl pakastemarjoja (vadelmaa, herukoita, mansikoita) ja pieni lusikallinen pellavansiemenrouhetta.

Vähän syömiset ajoittuivat epätasaisesti, kun kevätaikaan siirtyminen myöhästytti meidän aamua, ja sitten kävin mun Naisten Kymppi -porukan kanssa juoksutreeneissä päivällä. Mielestäni tuo näyttää kuitenkin suht tasapainoiselta ruokien suhteen, en tiedä miksi paino näyttää nousevan? Onko tuossa nyt sitten liikaa rasvaa ja liian vähän proteiineja, en tiedä. Äh, on tämä syöminen niin vaikeaa.

Viikonlopun liikunnat onneksi vähän kompensoivat noita sairauspäiviä: kävin lauantaina circuit tunnilla ja sunnuntaina oltiin tosiaan juoksutreeneissä. Circuit tuntui tosi rankalta, ei liene ihme, kun oli kaksi päivää vaan löhönnyt sohvalla, ja oli vielä vähän vissiin puolikuntoinen. Sykemittari näytti, että 45min tunnilla olin saanut n. 400kcal kulumaan, jess!!!

Eilinen juoksutreeni olikin sitten tehokas: oltiin juoksuradalla, ja hölkyttelin taas 5km ja kaloreita kului 650!! Juoksuradalla on selvästi mukavampi mennä kun juoksumatolla, ainakin vähäsen maisema vaihtuu! Ainoa huono puoli oli, että treenikaverini juoksee lujempaa kun minä, ja tuntui että hänen tahdissaan mun sykkeet nousi liian koviksi. Hän veti onneksi muutaman kierroksen reipasta kävelyä, joka oli minulle sopiva hölkyttelytahti! Olen ymmärtänyt, että pitemmän matkan juoksussa semmoinen keskisyke 140-155 on sopiva jotta jaksaa juosta pitempään. Heti kun mentiin kaverin tahtia, niin mun sykkeet nousi yli 160, ja tuntui heti tosi rankalta. Onneksi tuo juoksukunto kasvaa nopeasti, kun treenaa säännöllisesti! Seuraavan kerran taidan mennä itsekseni, ja ottaa jotain hyvää juoksumusaa matkaan ja hölyttelen just sitä vauhtia kun minulle sopii! Ja kunhan nuo lumet ja jäät ja loskat sulaa niin avot, minä treenaan siellä!!

Meillä olisi tänään taas Xtravaganza tapaaminen, mutta en taaskaan pääse kun joudun olemaan lapsenvahtina. Harmittaa ihan pirusti, kun on taas jäänyt monta tapaamista välistä. Ensi viikolla menen ihan varmasti, oli mikä oli! Punnituksenkin joutunen käymään vasta huomenna, kun tänään pitää kiirehtiä suoraan kotiin. Saas nähdä onko paino pudonnut yhtikäs mihinkään.. Nyt ainakin tuntuu, että se on jumahtanut paikoilleen, ja sehän se ottaa pattiin.

Aurinkoista ja tsempintäyteistä viikkoa kaikille!! 

22.03.2011 - 10:30

Juoksumatolla, ei painonpudotuksessa... Fiilikset on ihan loistavat, vaikken päässytkään painonpudotustavoitteeseeni!!! Tavoitehan oli aika kova, kun viime viikon punnitus jäi väliin - olen yrittänyt pudottaa n. 1,5kg/ viikko, eli tällä viikollla vaa'an olisi pitänyt näyttää -3kg. Liian kovat on tavoitteet, tiedänhän minä sen, mutta on kuitenkin kivaa yrittää niitä saavuttaa ja vielä kivempaa jos tavoite toteutuu!! Pudotettavaa minulla on kuitenkin niin paljon, että painoa putoaakin reilummin nopeammassa ajassa. Kyllä se lähtee hidastumaan rajusti kunhan suurimmista läskeistään pääsee.

Olin eilen taas "virallisella" vaa'allani Tanitalla, joka näytti lukemaa 92,7kg. Eli kahdessa viikossa pudotusta oli tullut 1,4kg!! Ihan loistava tulos ottaen huomioon pitsan syönnit ja toissa viikonlopun huippurepsahduksen! JEEE!! Faktahan on, että kun tuossa aikaisemmassa blogissa uhosin, että painan kuun lopussa alle 90 kg, ei tule tapahtumaan. Mutta enpä siitä harmistu, en ollenkaan!! Siihen nyt on enää reilu viikko aikaa, luulisin, että saan noin  reilun kilon pois siihen mennessä. Jos ottaisin tavoitteeksi tuon maagisen 90kg:n rajan huhtikuun ensimmäisen kokonaisen viikon alkuun voisi olla realistisempi! Eli siihen tähdätään, että 4.4. Tanita sanoo lukua 89,x kg! Jee! Tarkoittaa myös sitä, että retkahduksia ei sallita!! Saas nähä miten akan käy.

Tässä vielä näitä lukuja Tanitalta, aika mahtavaa, että vaikka paino oli pudonnut "vain" 1,4kg, niin rasvaa oli kadonnut 2,3kg!!!! Whoohooo!!!!

  • Weight 94,1kg -> 92,7kg 
  • Fat%: 45% -> 43,1% 
  • Fat mass: 42,3kg -> 40kg 
  • Lihasmassa: 49,2kg -> 50kg 
  • Nesteet: 40% -> 41,3%
  • BMI: 32,9 -> 32,5 
  • Degree of Obesity: 49,8% -> 47,6% 

Noniin, nyt siihen ennätykseen. Nimittäin juoksin eilen juoksumatolla 5km!!!!! JEE!!! Aikaa kului 51 minuuttia, alun hölkyttelin 5,5km:n tuntivauhtia, ja kovensin sitten tahtia loppua kohden! Ihan loistava fiilis, en ollut varma pystynkö siihen! Mutta päätin yrittää ja onnistuin!! Ihan loistavaa! Ja kun 5km oli täynnä, en ollut edes niin poikki kun olisin voinut kuvitella. Sykkeet oli koko ajan siinä välillä 145-160, eli suhteellisen ookoo rajoilla; nuo korkeammat luvut tulivat sitten vasta lopussa kun nostin vauhdin 7km/h. Kaloreitakin kului tuossa sessiossa mukavasti: niitä meni yli 700kcal!!! Hyvä minä!! Näyttäisi siltä, että ehkä tuo 10km juoksu (Naisten Kymppi) ei olekaan ihan mahdoton tavoite! Tietty se on eri juttu juosta juoksumatolla kun maastossa, mutta alku tämäkin! Nyt kun vaan tuo kevätaurinko sulattaisi nuo typerät lumet ja jäät tuolta teiltä, niin tämä kevätpörriäinen painuu samointein treenaamaan!

Nyt pitää palata takas hommiin, ja illalla sitten NLP terapiaan! Huomenna sitten lisää aatteita siitä aiheesta!

 

09.03.2011 - 09:19

SE ON NYT SITTEN 10 kg RIKKI!!!!! jEEEEEE!!

Olin siis taas eilen Xtrakeskuksessa viikkopunnauksessa ja ryhmätapaamisessa. Vähän epäröin vaa'alle astumista, kun en oikeen tiennyt mitä sieltä odottaa. Ja kyllä tuli leveä hymy huulille, kun vaaka näyttikin ihanaa lukua 94,1kg!! Se on taas yli 2kg:n pudotus viime viikosta!! IHANAA!! Toisaaltahan toi on ihan älytön pudotusvauhti, mutta jos sitä nyt sitten vastaisuudessa osaisi jatkaa tätä säännöllistä liikkumista ja syödä oikein, niin nää kilot eivät enää ikinä tulisi takaisin!!!

Vähän oli Tanitan lukemat heitelleet, rasvaprosentti kasvanut jne.. Mutta onneksi näihin ei tarvitse ihan orjallisesti luottaa. Mutta näitä lukiessa voisi ymmärtää, että viime viikolla minun painostani on lähtenyt rasvaa vain 0,5kg ja lihaksista ja nesteistä loput:

  • Fat%: 44,4 -> 45% 
  • Fat mass: 42,8kg -> 42,3kg 
  • Lihasmassa: 50,9kg -> 49,2kg 
  • Nesteet: 40,5% -> 40%
  • BMI: 33,8 -> 32,9 
  • Degree of Obesity: 53,5% -> 49,8% 

Lisäksi sain uutta puhtia juoksutreeniin: jaksoin juosta matolla 30 minuuttia yhteen putkeen!! Ja olisin jaksanut (ehkä) enemmänkin, jos ei olisi aika loppunut!! JEE! Otin matolle vauhdiksi vain 5km/h, mikä on mun tavallinen kävelyvauhti. Mutta kun sykkeet nousee hölkkärytmissä ihan eri sfääreihin, ystäväni suositteli, että kannattaa aloittaa tooosi hitailla vauhdeilla. Mutta nyt tosiaan jos jaksan juosta 30min (2,5km) yhteen putkeen ilman kovin suuria ponnistuksia, niin voisin yrittää miettiä jotain tavoitteita matolle.. Esimerkiksi yrittää jaksaa juosta 45 minuuttia parin viikon sisällä ja sitten jossain vaiheessa venyttää se tuntiin. Ja kun jaksan hölkytellä matolla 5km, niin voisin lähteä kokeilemaan tuonne ulos! Nyt en vielä halua lähteä, kun tuolla on niiiin liukasta. Mutta heti kun jäät on sulaneet pois kävelyteiltä ja lenkkipoluilta, niin kyllä näkyy tämä tyttö heti siellä kirmailemassa!

Mä eilen pohdin jo tän Xtran täysvauhdin lopettamista, mutta ostin sitten illalla vielä koko viikon satsin pusseja. Ajattelin, että jos vielä vähän jaksaisin venyttää näitten soppien kanssa. Kun tulokset ovat niin loistavia, niin ei millään haluaisi vauhdin hidastuvan!! Jos jaksaisin vielä pari-kolme viikkoa, niin saattaisin olla pääsiäisen tavoitteessani jo vähän etukäteen!!!! Tai jos edes yhden viikon vielä, niin sitten... Hmm.. Olisi ihanaa päästä ystävättäreni häihin upeassa kunnossa ja mun ihanassa ruskeassa mekossa.. Mutta se mekko oli mulla päällä sillon kun mä painoin alle 80kg. Niihin mittoihin en kyllä kerkiä en sitten millään.. Harmittaa. 

Mietin, että mihin kaikkeen tätä mun nykyistä pudotusmäärää voisi verrata, tässä pari visuaalista asiaa mietittäväksi:

Nää on hauskoja juttuja miettiä sillon kun tuntuu, että eihän se 10kg näy tai tunnu missään, niin voi kattella tällasia kuvia ja miettiä, että otanpa tosta ton vonkaleen reppuun ja lähen kaupungille.. Siinä olis sitten sama paino polvilla kun mitä oli vasta muutama viikko sitten.. Hih!

Ihanaa aurinkoista keskiviikkopäivää teille kaikille, mä jatkan täällä taas hommia! :)

25.02.2011 - 10:22

Olen erittäin impulsiivinen ihminen. Sillä tavalla, että lähes kaikki päätökset syntyvät minulla nopeasti ja vähän ajattelematta. Myöskin elämääni mullistaneet päätökset on tehty lennosta, ja voin onneksi sanoa näin jälkeenpäin, että aina on kannattanut. Esimerkkejä on monia, olen saanut hulluja päähänpistoja ihan lennosta, ja hypännyt sitten villihevosen selkään sillä samalla hetkellä.

Näin oli mm. kymmenen vuotta sitten, kun olin tapaamassa ystävääni kaupungilla. Hän oli pitkään miettinyt, että haluaisi vielä opiskella, ja kysyi, että voitaisiiko poiketa British Councilissa pikapikaa, hän haluaisi keskustella jonkun kanssa mahdollisuuksista hakea yliopistoihin Skotlannissa. Minullahan ei oikein ollut suuntaa eikä suunnitelmaa tulevaisuudelle, kun astuin kaverini vanassa BC:iin sisälle. Siinä ystävääni odotellessa selailin erilaisia opuksia ja esitteitä eri yliopistoista aikani kuluksi, kun päässäni välähti! "Olisipa ihanaa päästä vähän ulkomaille!". Siinä sitten aikani kuluksi, vähän vielä puolitosissani täyttelin hakukaavakkeen, johon laitoin sitten kuusi eri vaihtoehtoa eri yliopistoista ja kursseista. Kun sitten muutama viikko myöhemmin, kun olin jo vähän unohtanut asian, alkoi postiluukusta tulla kirjeitä "sinut on hyväksytty opiskelemaan kurssille xxx" -tyylisesti, alkoi tulla pieni jännityksen tunne vatsan pohjalle: MINÄ MUUTAN SKOTLANTIIN!!! Ja sitten ei muuta kun että, äiti ja iskä, istukaas alas hetkeksi, mulla olis vähän ilmoitusluontoista asiaa.... Onneksi vanhempani, varsinkin edesmennyt isäni, oli erittäin kannustava, ja tuki päätöstäni viimeiseen asti. Ja vaikka sitten ex-tempore valitsemastani koulutuksesta ei näin jälkeenpäin katsottuna ole tullut minulle uraa, niin päivääkään en vaihtaisi pois. Sitten kun minä saan omia lapsia, niin taatusti pukkaan heidät maailmalle, jos heillä vain suinkin on kiinnostusta!!!

Toinen hiljattain tapahtunut äkkipäätös oli ostaa isompi asunto, jotta isäntä ja hänen tyttärensä mahtuisivat asumaan kanssani. Oltiin me vähän sivuttu aihetta "muutetaan yhteen", mutta ei siitä oltu kauheasti keskusteltu. Ja sitten kävin extempore katsomassa asuntoa, ja laukaisin välittäjälle puolihuolimattomasti, että jos myyt mun nykyisen asunnon hyvällä hinnalla niin mä ostan tän! Ja ei siinä sitten kauaa nokka tuhissut, kun tämä laukaisu kävi todeksi, ja asuntoni oli myyty 30 000€ yli odotusten, ja olin allekirjoittamassa uusia asunnonostopapereita. Ja en minä ole sitäkään liikettä katunut. Rakastan uutta yhteistä kotiamme, vaikkakin se on iso lovi nykyisistä tuloista.

Noh, tämä pitkä stoori siis lähti siitä, että tein taas eilen ihan ex-tempore ihan järjettömän päätöksen. Tai siis toisaaltahan se on ihan loistava päätös, mutta ehkä omaa nykyistä kuntoani ajatellen aikamoinen haaste. Lueskelin viimeisiä sivuja eilen mainostamastani blogista ("Viimeinen läski vuosi), ja luin innoissani, kuinka lihava tyttö, joka ei jaksanut alussa edes kävellä paria kilometriä pitempään, jaksoi nyt juosta ja lenkkeillä yli 10km putkeen.... Ja siitä se sitten lähti, innoissani ilmoittauduin NAISTEN KYMPILLE (!?) toukokuussa!!!! KÄÄÄÄÄÄK!! Eihän nykyinen juoksukuntoni kanna edes kilometriä!?!?

Mutta mutta, nyt on tällä tytöllä sitten haastetta kerrakseen! Ja taatusti motivaatiota treenata (ainakin toistaiseksi). Nyt kun on vielä niiiiin kylmä ulkona, treeni on sellaista yleis- ja lihaskuntoa kohottavaa sisäliikuntaa, kuten zumbaa, uintia, cirkuittia ja reipasta kävelyä, ja säännöllistä juoksumattotreeniä salilla. Mutta antakaas olla kun lumet sulaa, niin tämä tyttö aloittaa kunnon hölkkätreenit!!!! Ja tavotteitahan pitää olla! Jos pystyn juosta matkaste edes sen 5km, niin olen HUIPPUILOINEN!!! Ja eihän siellä ole pakko juosta koko matkaa! Ja olen kuullut ko tapahtumasta, että siellä on niiiiin paljon tungosta, että ei siellä edes pysty juosta välttämättä koko matkaa...

Tietysti minun piti feisbuukissa sitten kovaan ääneen kailottaa, että hei mä alan treenaamaan juoksua, ja että lähtiskö kukaan mukaan.. Ja sain heti muutaman innostunutta treenikaveria itselleni! Nyt meitä on jo 4 daamia meidän tiimissä, yritetään saada vielä lisää väkeä - ja sit me tehdään tiimipaidat ja kaikki! JEEE!

Eli tästäpä alkaa nyt blogin kakkosvaihe, tavoitevaatteiden ja painonpudotuksen manaamisen lisäksi alan pitää vähän päiväkirjaa mun juoksutreenin edistymisestä! Toivottavasti ette harmistu ihanaiset lukijani! :)

Johan taas tuli pitkä teksti, huhhuh tätä vuodatuksen määrää! Niin joo, ja taisin löytää uuden tavoitevaatteenkin, mustat, koon 44 suorat housut (Ignoratkaa eilinen päivitykseni vielä siihen saakka kunnes joskus pääsen normaalipainoon) . Mutta niistä sitten kuvaa vasta, kun TV1 (tavoitevaate 1), eli se harmaa hame mahtuu oikeasti päälleni! Hyvältä näyttää, kun salaa sitä jo vähän aamulla testailin!

Ainiin, tässä vielä pikaisesti numeroita eiliseltä uinnilta: n. 45min/ 1200m

Ja eikus treenaamaan!

Weightloss
KÄVIJÄLASKURI
Pudotusta

 Lähtöpaino 31.1.2011: 104,7kg

8.2.2011: -4,4kg 

15.2.2011: -1kg 

22.2.2011: -0,7kg 

1.3.2011: -2,2kg (tavoite -1,5kg) 

8.3.2011: -2,3kg (tavoite -1,5kg) 

15.3.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 

22.3.2011: -1,4kg (tavoite -3kg) 

29.3.2011: -1kg (tavoite -1,5kg) 

5.4.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 

12.4.2011: +0,7kg (tavoite -1,5kg) 

19.4.2011: (tavoite -1,5kg)

TOTAL: -13 kg

***

26.4.2011 +3kg  (lomailua takana)

***

26.7.2011 UUSI ALOITUS (lähtöpaino 97,7kg)

5.8.2011: -0,5kg 

Painoindeksitaulukko
Vaikea alipaino < 16.0
Merkittävä alipaino 16.0 - 16.99
Lievä alipaino 17.0 - 18.49
Normaali paino 18.5 - 24.99
Lievä lihavuus 25.0 - 29.99
Merkittävä lihavuus 30.0 - 34.99
Vaikea lihavuus 35.0 - 39.99
Sairaalloinen lihavuus 40.0 >=

 

Kävelymittari 2011

 2.2. 6,9 km

5.2. 5,44 km

10.2. 7,77 km

13.2. 4,47 km

14.2. 4 km

20.2. 6,77 km

22.2. 6,51km

27.2. 6,7 km

2.3. 6,7 km

6.3. 5,75 km

10.3. 6,18 km

15.3. 3 km

17.3. 5,77 km

20.3. 5,46 km

21.3. 5,2 km (juoksumatolla hölkäten)

27.3. 5,2 km (juoksuradalla hölkäten)

30.3. 6,96 km

31.3. 9,27km

5.4. 6,72km

6.4. 7,04km (hölkkä/ kävely)

9.4. 5,78km (hiihto/ kävely)

12.4. 7,94km

15.4. 6,55km

17.4. 8,47km

26.4. 2,91km (juoksu)

27.4. 11,53 km (juoksu/kävely)

5.5. 10,01 km 

7.5. 12,47 km

9.5. 4,82 km

11.5. 5,69 km (juoksu)

16.5. 7,75km

22.5. 10 km (Naisten Kymppi)

26.5. 8,77 km

1.6. 8,64 km

14.6. 7,78 km

21.6. 8,61 km

14.7. 9,78 km

26.7. 3 km (hölkkä/ kävely)

2.8. 9,56 km

4.8. 6 km

5.8. 8 km

 

TOTAL: 285,87 km

TONNIN TAVOITE

 Pyöräilen tänä kesänä 1 000 km, tässä seurantaa edistymisestä:

25,66 km (14.4.)

25,93 km (29.4.)

 

Jäljellä tavoitteesta: 948,41 km