Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.08.2011 - 12:02

Aurinkoista elokuuta kaikille!

Minä se täällä yritän laihistella kolmatta päivää, ja suhteellisen hyvin on mennyt, vaikkakaan vaaka ei vielä sano mitään. Vaa'an suhteen ei ootella edistystä vielä muutamaan päivään. Mutta ehkä vähän on turvotus laskenut, kiristävät housut ei kiristä enää niin paljoa (vaikka vähän vielä kiristävätkin).

Aamiaiseksi tein itselleni smoothien, jossa oli 1dl (jäisiä, sokeroimattomia) mustaherukoita, valion maustamatonta jugurttia n. 2dl ja sitten branflakes muroja puoli desiä. Ja sitten survoin kaikki sauvasekoittimella soosiksi. Olipas yllättävän raikas ja ennen kaikkea TÄYTTÄVÄ aamiainen. Ja mielestäni vielä ihan suht terveellinen ja tasapainoinen - oli vitamiinia, kuituja, vähän hiilareita ja kalsiumia ym. NAM! Sitä teen toistekin. Päätin, että aamiaisella yritän vältellä leivän puputtamista, sitä kun tulee sitten monesti syötyä liian monta palaa juustoineen ja leikkeleineen. Puuro ja jäiset mansikat on toinen mun vakkariaamiainen vastedes. Se jos joku on täyttävää!

Lounaaksi söin juuri itse tekemääni tomaattista jauhelihakastiketta wokkivihanneksilla... Yritän vähentää valkosia hiilareita toistaseksi, ja tosiaan mietin että mitä mä sit voisin syödä jauhelihakastikkeen kanssa, ja wokkivihannekset oli ainoa mitä keksin. Ja voin sanoa, että yllättävän hyvin toimi sekin!

Eilen kattelin suurinta pudottajaa, ja siinä valmentajan vinkkinä se naisvalmentaja ehdotti, että perunamuusin sijasta voisi tehdä kukkakaalimuusia.. Pitää googletella, löytyiskö sellaselle joku resepti niin voisi kokeilla. Kuulostaa ihan hyvältä, vaikkakin erikoiselta vaihtoehdolta.

Suurimman pudottajan innoittamana lähettiin sitten vielä iltalenkille lenkkikaverin kanssa. Käveltiin taas meidän vakkarireitti n. 8-9km, ja kyllä teki hyvää! Vaikkakin jaloissa ja hengityksessä tuntui tosi raskaalle, kun ei ole pitkään aikaan tollasia pitkiä lenkkejä tehnyt. Asiaa ei tietysti auttanut, että olin just syönyt ison kanafileen ja salaattia ja vihanneksia illalliseksi. Aina pitäisi muistaa lähteä lenkille tyhjin vatsoin, homma sujuis huomattavasti helpommin ja kevyemmin. 

Mutta näillä eväillä mennään! Jännityksellä odottelen huomista, silloin selviää kaikkia jänniä juttuja... 

(kuva ei ole oma, mutta näyttää kovasti aamiaiseltani)

Hanna kirjoitti 03.08.2011 - 12:37
Minäkin yritän kevään jälkeen taas hiukka painoa alemmaksi saada. Silloin lähti parissa kk:ssa 4-5kg. Kesä on mennyt vähän löysemmin, tosin ähkyyn vältän itseäni mättämästä. Ja muutenkin katsoa, mitä suuhuni laitan. Nyt taas avuksi Nutriletin 5 pv:n dieetti. Sillä nuo aiemmatkin kilot lähti, ei tosin ihan orjallisesti vain niitä käyttämällä, vaan korvaamalla osan niillä. Tsemppiä ja aurinkoa sinne !! ;)
Minna kirjoitti 03.08.2011 - 19:11
Tsemppiä kamu! Samojen kysymysten äärellä painitaan täälläkin. Hei mä oon tehnyt kukkakaalista muussia itse ja se on ihan herkullista. Ihan sama meininki kuin perunasoseenkin kanssa, eli ensin keitetään kypsäksi, sitten survotaan nuijalla ja lopuksi vielä vispataan sähkövatkaimella ja lisätään liraus maitoa / kasvislientä + mausteet. Voi on tietty hyvää ja mä laitan sitä pienen nokareen, mut kevyempäähän saa, jos jättää senkin pois. Jos toi ei maistu itelle, niin "pehmeä" lasku on laittaa muussiin osa perunaa (esim. 1/3) ja loput kukka- tai parsakaalia. Se on kans hyvää!
Jaunde kirjoitti 05.08.2011 - 13:27
Laitoin lokini "piiloon" hetkeksi ainakin, mut jos kiinnostaa lukea viimesimpiä vitutuksiani, niin laita @osoitteesi http://paremmaksiminaksi.blogspot.com/ blogiini kommentteihin. Tulee vain mun näkyviin, ei muiden! Ja poistan sen sit saman tien! (Säkin voit poistaa tämän..)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Weightloss
KÄVIJÄLASKURI
Pudotusta

 Lähtöpaino 31.1.2011: 104,7kg

8.2.2011: -4,4kg 

15.2.2011: -1kg 

22.2.2011: -0,7kg 

1.3.2011: -2,2kg (tavoite -1,5kg) 

8.3.2011: -2,3kg (tavoite -1,5kg) 

15.3.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 

22.3.2011: -1,4kg (tavoite -3kg) 

29.3.2011: -1kg (tavoite -1,5kg) 

5.4.2011: EI PUNNITUSTA (tavoite -1,5kg) 

12.4.2011: +0,7kg (tavoite -1,5kg) 

19.4.2011: (tavoite -1,5kg)

TOTAL: -13 kg

***

26.4.2011 +3kg  (lomailua takana)

***

26.7.2011 UUSI ALOITUS (lähtöpaino 97,7kg)

5.8.2011: -0,5kg 

Painoindeksitaulukko
Vaikea alipaino < 16.0
Merkittävä alipaino 16.0 - 16.99
Lievä alipaino 17.0 - 18.49
Normaali paino 18.5 - 24.99
Lievä lihavuus 25.0 - 29.99
Merkittävä lihavuus 30.0 - 34.99
Vaikea lihavuus 35.0 - 39.99
Sairaalloinen lihavuus 40.0 >=

 

Kävelymittari 2011

 2.2. 6,9 km

5.2. 5,44 km

10.2. 7,77 km

13.2. 4,47 km

14.2. 4 km

20.2. 6,77 km

22.2. 6,51km

27.2. 6,7 km

2.3. 6,7 km

6.3. 5,75 km

10.3. 6,18 km

15.3. 3 km

17.3. 5,77 km

20.3. 5,46 km

21.3. 5,2 km (juoksumatolla hölkäten)

27.3. 5,2 km (juoksuradalla hölkäten)

30.3. 6,96 km

31.3. 9,27km

5.4. 6,72km

6.4. 7,04km (hölkkä/ kävely)

9.4. 5,78km (hiihto/ kävely)

12.4. 7,94km

15.4. 6,55km

17.4. 8,47km

26.4. 2,91km (juoksu)

27.4. 11,53 km (juoksu/kävely)

5.5. 10,01 km 

7.5. 12,47 km

9.5. 4,82 km

11.5. 5,69 km (juoksu)

16.5. 7,75km

22.5. 10 km (Naisten Kymppi)

26.5. 8,77 km

1.6. 8,64 km

14.6. 7,78 km

21.6. 8,61 km

14.7. 9,78 km

26.7. 3 km (hölkkä/ kävely)

2.8. 9,56 km

4.8. 6 km

5.8. 8 km

 

TOTAL: 285,87 km

TONNIN TAVOITE

 Pyöräilen tänä kesänä 1 000 km, tässä seurantaa edistymisestä:

25,66 km (14.4.)

25,93 km (29.4.)

 

Jäljellä tavoitteesta: 948,41 km